tiistai 15. joulukuuta 2009

Creepy Thrills Cabaret

7th Heaven Studiolla järjestettiin 1-vuotis synttärit halloweenina. Lavalla nähtiin molemmat show-ryhmät, sekä minun, Wilman, Nannan, Iinan ja Marian sooloesitykset. Mielestäni tapahtuma sujui kaikin puolin loistavasti!

Itse tulin esityspäivänä ensimmäisenä paikalle, sillä minun piti olla vastaanottamassa maskeerajat paikalle. Kirsi ja Riikka tekivät show1 ryhmälle zombiemaskit ja niistä tuli aivan loistavat. Karmivan näköinen porukka tässä:



Itse hoidin tuon puvustuksen. Oli erittäin mukavaa päästä silpomaan t-paitoja ja sukkahousuja :D Onneksi ehdimme treenaamaan koreografian kunnolla ja esitys meni loistavasti. Olen niin ylpeä tyttöjen debyytistä!

Itse pääsin mukaan show2 ryhmän esitykseen. Tosin en pahemmin tankoillut, sillä vaatetukseni ei sitä oikein sallinut ;) Tässä esityksessä oli mausteena hieman huumoria, kun zombiekoreo puolestaan oli vakavampi.

Olen tyytyväinen molempien ryhmien esityksiin. Nämähän siis olivat vasta ensimmäiset esitykset! Katsotaan mitä jatkossa saadaan aikaan ;)

Itse esitin omassa soolossani Pole Artia varten tehdyn koreografian, sillä tämä tapahtuma oli vain viikko Pole Artin jälkeen, enkä todellakaan jaksanut väsätä uutta koreografiaa. Sitä paitsi halusin esittää tämän koreografian paremmin kuin kisoissa, joissa lähes kaikki pieleen stressihikoilun takia.

Pole Art 2009

Pole Art 2009 oli suomen ensimmäinen tankotanssikilpailu. Kisat olivat kansainväliset ja todella kovatasoiset ja järjestelyt oli hoidettu todella hyvin. En olisi uskonut, että ensimmäisissä kisoissa kaikki menisi nappiin, mutta itse en ainakaan keksi mitään valittamisen aihetta!

Kisoista alettiin puhumaan jo viime talvena/keväänä ja minä totta kai olin heti ensimmäisten joukossa ilmoittautumassa kisaan. Jotenkin kai ajattelin, että kun kyseessä on suomen ensimmäiset kisat, niin parempi vaan mennä kisaamaan, että koko kisat edes saadaan aikaan. Me suomalaiset kun tupataan normaalisti yleensä olemaa niin arkoja, ettei lavalle kovinkaan herkästi mennä. Tankoiluporukka on ilmeisesti hieman erilaista, sillä kaikki halukkaat eivät edes mahtuneet kisaan. Kaikki kilpailijat eivät olleet edes suomesta, vaan saimme kilpakumppaneita venäjältä ja ruotsista myöskin. Tuomaristo oli myös hyvin kansainvälinen, sillä vain yksi tuomareista oli suomalainen. Muut tulivat ranskasta, tanskasta, englannista ja australiasta.

Tapahtuma aloitettiin showcase osiolla, jossa oli kaksi ryhmäesitystä, yksi duo sekä yksi soolo. Itse kurkin kyllä nämä esitykset sivusta, mutta minulla ei kyllä ole kovinkaan vahvaa muistikuvaa näistä. Taisi olla oma jännitys niin kova.

Onneks oma vuoroni oli kilpasarjan toisena. Olin jo ihan maassa mieleltäni, kun saavuimme paikalle, sillä osa kilpailijoista oli silloin jo treenaamassa ja jouduin toteamaan, että olen valovuosien päässä näistä tytöistä. Onneksi ennen lavaellemenoa sain mieltäni sen verran ruotuun, että pystyin kuitenkin keskittymään siihen, että teen oman juttuni niin hyvin kuin pystyn. Stressaaminen kuitenkin vaikutti esitykseen siten, että kädet hikosivat, enkä pystynyt tekemään juurikaan niitä temppuja joita olin suunnitellut. Onnekseni koreografia oli kuitenkin enemmän tanssillinen eli sain sillä edes vähän viihdearvoa. Tankoilullisestihan esitykseni oli ihan luokaton tuon tason kisoihin. Täällä minun esitys nähtävillä: http://www.youtube.com/watch?v=pmcaCylTiO0

Oman esityksen jälkeen saikin sitten rentoutua täysin ja pääsi katsomaan toinen toistaan hienompia esityksiä. Osa esityksistä kyllä jätti tietyllä tavalla kylmäksi, vaikka kaikki olikin hienoja. Itse vaan arvostan enemmän sitä tanssillisuutta ja esiintymistä, eikä pelkkä hienoihin asentoihin vääntäytyminen uppoa minuun täysillä. En siis sano, että nämäkään huonoja olisi, kyllähän niitäkin esityksiä katsoi leuka lattiassa, sillä itsellä on vielä hyvin pitkä matkan, että pääsisi edes lähelle samaa.

Voitto onneksi tuli suomeen ja täytyy kyllä myöntää, että yllätyin suuresti kun näin Oonan esityksen! Aivan uskomaton … Minulla ei riitä sanat kehumaan tätä esitystä, katsokaa itse ja hämmästykää: http://www.youtube.com/watch?v=gebtdTxD3RQ

Oma fiilis näin kisojen jälkeen on loistava, vaikka olinkin kisojen heikoin lenkki. Se nyt oli tiedettävissä jo etukäteen, sillä joudun kilpailemaan edistyneessä sarjassa, vaikken taidoiltani kuulukaan vielä sinne. Esitin kuitenkin esitykseni täydellä sydämellä ja annoin kaikkeni. Osa tuomareista arvostikin sitä, että minä todella esiinnyin ja eräs totesi vielä myöhemmin odottavansa innolla mitä saan tulevaisuudessa aikaiseksi, kun opin edistyneempiä temppuja. Nyt vaan pitäisi päättää haluanko panostaa tähän lajiin niin paljon, että pystyisin tulevaisuudessa kilpailemaan tuolla tasolla vai haluanko ennemminkin painottaa koreografin puuhaan ja tyytyä itsekin pelkkään esiintymiseen.

Tässä vielä muiden kilpailijoiden esityksiä:

Blacky: http://www.youtube.com/watch?v=Cx9_Hhv8uiw

Miia: http://www.youtube.com/watch?v=uacU9Y5OxpI

Laura: http://www.youtube.com/watch?v=k0iWnivNpc4

Marina: http://www.youtube.com/watch?v=u1m69TXzQ48


Iina: http://www.youtube.com/watch?v=Iyl9NdUBlAo


lauantai 12. joulukuuta 2009

Kuulumisia taas

Blogissa on ehkä ollut hiljaista taas, mutta elämässä on kyllä tapahtunut. Kirjoittelen noista tapahtumista omat postaukset, mutta kirjoittelen tähän nyt kuulumisia ylipäätään.

Syksyllä lähti siis tankotanssin showryhmät pyörimään ja tahti on ollut kova. Molempien showryhmien kanssa esiinnyimme 7th Heaven Dance Studion Creepy Thrills Cabaret-halloween tapahtumassa. Show1 ryhmän kanssa teemme myös esityksen studion pikkujouluihin, jotka järjestetään tänä sunnuntaina eli 13.12. klo 14-16! Studion sivuilta löytyy tarkemmat tiedot, jos haluat tulla mukaan. Pikkujouluissa nähdään myös minun ja Wilman huikea duo ;) Show2 ryhmän kanssa puolestaan työstämme esitystä tammikuun Circus Ruska festareille ja show1 ryhmäkin esiintyy todennäköisesti helsingissä helmi-maaliskuussa.

Henkilökohtaisesti olen saanut treenattua jonkin verran ja kehitystäkin on tapahtunut. On vaan sellainen fiilis, että pitäisi saada panostettua huomattavasti enemmän tähän lajiin. Nälkä kasvaa selvästi syödessä. Olen oppinut mm. perhosen, jonka kanssa olen tapellut jo pitkän aikaa. En käsitä mikä siinä liikkeessä on ollut niin vaikeaa minulle, sillä nyt kun se loksahti kohdilleen, se tuntuu helpolta liikkeeltä. Lisäksi keksin viime sunnuntain treeneissä uuden istunnan, jota en ole itse koskaan aikaisemmin nähnyt , eikä kukaan muukaan ole myöntänyt nähneensä eli täytyypä ruveta keksimään nimeä liikelle.

Ilmeisesti treenit kahden tunnin unien jälkeen onkin hyvä asia, kun rupee mielikuvitus lentämään (oikeastihan se ei ole kovinkaan fiksua, mutta kun oli kaverin kanssa sovittu treenit, niin pakkohan se on treenata :D).

Clan Reggaetonin kanssa on myös pitänyt kiirettä. Keikkaa on tasaisin väliajoin ja kävimme keikalla jopa lahdessa asti. Seuraavan kerran meihin törmää Love Hotelissa 16.12. Hotel Room Service kekkereissä!

sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

Raukea olo


Tuli sitten taas liityttyä liikuntakeskus Sykkeen jäseneksi. Tarkotus olisi siis käydä silloin tällöin salilla tekemässä jonkun sortin satujumppaa ihan vaan sen takia, että tykkään käydä salilla. Tanssin ehdoilla kuitenkin mennään eli treenimäärä ei tuu huimaamaan päätä ja ihan hirveen kovaakaan ei voi treenata, sillä pitää pystyä tanssimaan aina seuraavana päivänä kunnolla. Ensi viikolla olisi omaohjaajan kanssa treffit ja hän saa luvan tehdä minulle ohjelman. Sen verran laiska olo on, ettei jaksa omia aivonystyröitä siihen hommaan käyttää :D

Kävin perjantaina testaamassa alkuun latino alkeet tuntia ja hauskaa oli. Sillä tunnilla mentiin eikä meinattu. Onneksi kuitenkin minulla oli jo hieman käsitystä askeleista tanssitunneilta. Sain huomattavasti enemmän tehoja irti, sillä tekniikka oli edes hieman tuttua. Tuolla tunnilla ei hirveästi tekniikkaa korjailtu eli tekemisen taso oli jokaisen omalla vastuulla.

Tänään olisi pitäny siivoilla kotia, mutta kas kummaa kun etenkin silloin tekee mieli lähteä treenaamaan :D Ensin siis kävin tankotanssistudiolla hieman treenailemassa ja tarkotuksena oli kuvata kesätuntien koreografia myös muiden nähtäväksi. Aivot vaan ei suostunu yhteistyöhön ja aina jossain vaiheessa koreota muisti vaan päätti pätkästä kesken kaiken. Ette siis saa vielä nähdä sitä, mutta toivottavasti ehdin ensi viikolla yrittämään uudestaan. Laitan tähän kuitenkin vähän pätkää treeneistä:

Treenin jälkeen suuntasin alakertaan (7th Heaven Dance Studio sijaitsee siis samassa rakennuksessa Sykkeen kanssa) venyttelytunnille. En tiedä johtuiko alun hermostuneisuus aiemmista treeneistä vai liian kovasta musiikkista, mutta en tosiaan saanut mieltä rauhoittumaan ensimmäisellä puoliskolla millään. Koko ajan teki mieli pälyillä ympärille, enkä olisi millään malttanut pysyä venytysliikkeissä riittävän pitkään. Loppua kohti kuitenkin rauhoituin ja kun tunti loppui, tuntui, että taju lähtee kankalle. Lopuksi vielä höyrysaunaan rentoutumaan ja raukea olo on taattu.

maanantai 6. heinäkuuta 2009

Alasia Vazmitselin workshop

Huh huh, koitan vieläkin kasailla itseäni tuon workshopin jälkeen. Alasia Vazmitsel on siis yksi maailman huippunimistä, kun puhutaan tankotanssista. Hän voitti vuoden 2008 Miss Pole Dance UK kisat ja oli MPD World kisojen kolmas. Tässä vielä hieman pätkää Alasian taidoista ;)



Alasia kävi siis piipahtamassa täällä tampereella ja veti meille kahden tunnin advanced-tason workshopin. Itse en taidoiltani kuulu vielä tälle advanced tasolle, mutta päätin silti osallistua workshoppiin, sillä joudun kuitenkin syksyllä kilpailemaan samalla tasolla. Jostainhan se on aloitettava ;)

Sain workshopin aikana onnistumaan jo muutamia liikkeitä ja koitan ottaa niistä videota, kunhan ehdin taas joskus treenailemaan rauhassa. Suurin osa workshopin materiaalista oli minulle selkeästi liian vaikeita, sillä minulla ei vielä ole niihin vaadittavaa voimaa ja kehonhallintaa. Tulipahan kuitenkin yritettyä ja sain tehokkaan treenin aikaiseksi.

torstai 2. heinäkuuta 2009

Huh hellettä ...

Saan varmaan monen suomalaisen vihat niskaani, kun sanon, että inhoan näitä helteitä. Mä en vaan voi sietää näin kuumaa. On se juu kivaa, että aurinko paistaa, mutta ei tarviaisi ihan näin hiostavaa olla. Tankotreenitkään ei tunnu sujuvan kun hikoilee liikaa.

Onneksi Clanin kanssa on taas tosiaan tuota keikkaa tulossa, niin on päässyt edes tanssitreeneihin. Tosin nuo treenit taas eivät ole olleet niin hirveän tehokkaita, sillä aikaa on kulunut uuden tanssin opettelussa.


Eilen esiinnyimme siis jälleen tampereen Love Hotelissa. En muista milloin olisin viimeksi jännittänyt niin paljoa, kuin eilen jännitin. Yleensä lavalle mennessä esityksiä on treenattu niin paljon, että ne osaa mitenpäin vaan. Nyt meillä oli kolmet treenit ennen keikkaa ja minulle tuli paljon uutta asiaa. Tanssit eivät siis olleet lihasmuistissa ja se tosiaan puski jännitystä päälle. Lavalla kuitenki sai onneks hyvän fiiliksen ja ei tullut muistikatkoksia :) Ei ollut ehkä ihan se paras keikka, mutta olosuhtet huomioonottaen vedettiin kyllä loistavasti.

Ensi viikolla aloitetaan treenaaminen Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleja varten. Meidän on siis tarkoitus esiintyä päätöstapahtuman päälavalla. Nyt vaan taas ahkeraa treeniä ;)

keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Keikkaa pukkaa!

Jahas ... Clan Reggaetonia pyydettiin taas keikalle :) Nyt olisi viikko aikaa kehitellä uusi setti, johon täytyy tehdä ainakin yksi uusi tanssi. Nyt on sentään viikko aikaa kun edelliselle keikalle uuden tanssin pätkä, jossa minä tanssin tehtiin 2 päivää ennen keikkaa :D Nyt vaan paljon treeniä ja uusi esitys huippukuntoon.


Kaikki tamperelaiset siis viikon päästä Love Hoteliin tsekkaamaan mitä saadaan aikaseks ;)

maanantai 22. kesäkuuta 2009

Clan Reggaetonista ja tankotanssikuvista ...


Näköjään kulutan hiljaista työpäivää kirjoittamalla blogitekstejä :D Pakko hehkuttaa vielä paria asiaa.

Tiiviskurssien jälkeen kuvittelin jo, että pääsen lepäämään, mutta Clan Reggaetonille tulikin keikka heti seuraavan viikon keskiviikolle eli tuo keikka oli 10.6. Tampereen Love Hotelissa. Meidän piti muutaman päivän varoitusajalla tämän uusimman koreografian lisäksi muistella viime syksyn koreografia ja tehdä vielä uusi tanssi. Jouduimme tekemään itse huomattavasti enemmän töitä, sillä koreografimme Angelina on loukannut jalkansa. Angelina näytti meille sen mitä pystyi ja meidän piti vaan yrittää napata uutta materiaalia parhaamme mukaan. Onneksi meidän ryhmässä on hyvä henki ja tsemppi päällä eli treeneistä selvittiin ilman hampaiden kiristelyä :)

Itse keikka sujui loistavasti ja saatiin yleisö todellakin villiksi ;) Tämä oli ensimmäinen keikka, jossa meillä oli tiukat vaatteiden vaihdot. Nopeissa vaatteiden vaihdoissa ei parane panikoida, sillä panikoidessa vaatteet jää yleensä jumiin ja mistään ei tule mitään. Mieli pitää vaan koittaa malttaa, vaikka on juuri tullut lavalta hirveässä adrenaliinimyräkässä. Kaikilla onnistui vaatteiden vaihdot hyvin ja itse ainakin annoin lavalla 100% itsestäni. Kaveri oli napsimassa kuvia keikalta eli myöhemmin (toivottavasti mahdollisimman pian) on luvassa myös kuvapäivitystä tästä keikasta!

Clan Reggaeton on saanut näköjään sen verran näkyvyyttä, että meitä halutaan jo Lahteen asti keikalle sekä nuorten olympialaisten päätöstapahtumaan. Jos haluatte tietää missä keikkailemme milloinkin niin liittykääpä ihmeessä facebookissa meidän fun clubiin http://www.facebook.com/home.php?ref=home#/group.php?gid=89982504254&ref=ts ;)

Viime perjantaina kävimme ottamassa uusia tankotanssikuvia 7th Heaven Dance Studiolla ohjaajien kesken. Olipa muuten yllättävän rankkaa puuhaa. Ripottelen tänne noita omia kuvia pikkuhiljaa, mutta jos haluatte käydä vilkaisemassa suurimman osan kuvista (myös muiden kuvat) ni käykääpä 7th Heaven Dance Studion sivuilta kurkkaamassa galleriaa … sivuthan löytyvät osoitteesta www.tankotanssi.fi

Onpa muuten ollut jännä huomata, että ihmiset, jotka eivät tunne tankotanssia, pitävät niitä kuvia hienoimpina, joissa teen helppoja liikkeitä. Jos siis katsot jotakin kuvaa ja haluat oppia tekemään sen, se saattaa olla helpompaa kuin kuvitteletkaan ;)

Street Choreo-tiiviskurssi

Kesäkuun alussa oli siis myös toinen tiiviskurssi, joka meni osittain limittäin conte-tiivarin kanssa. Tiistain ja torstaina, kun conte tiivarit olivat lyhyempiä, niin ennen conte tunteja oli Russell Adamsonin Street Choreo-tiivari.

Russellin opetustyyli poikkeaa melko paljon suomalaisesta opetustyylistä. Tunnit ovat yleensä hyvin rankkoja ja materiaalia tulee paljon eli skarppina täytyy olla jos meinaa pysyä kyydissä mukana. Pidän Russellin tanssityylistä todella paljon, mutta en kyllä koskaan pysty tekemään liikkeitä niin kuin Russell näyttää ne :D Itse yritän vain imeä tunneista niin paljon kuin pystyn, omien rajojen mukaan. Ei kai sitä voi olettaakaan, että itse muutaman vuoden treenillä pääsee samaan kuin peräti vuosikymmenien treenillä. Katsotaan kuinka hyvä minä olen siinä vaiheessa, kun treenivuosia löytyy se 20-30 vuotta enemmän :D

Ensimmäisellä tunnilla teimme melko pitkän pätkän koreografiaa, jossa oli myös lattiapätkää. Tämä lattiapätkä oli sentään sellainen, jossa jopa minä pysyin melkein perässä. Toisella tunnilla otimme tuolit mukaan tanssiin. Tulipa opittua taas lisää tuolin kanssa tehtäviä temppuja ja niitäkin oli paljon. Kolmannella tunnilla kertasimme hieman tuota tuolipätkää ja teimme uutta koreografiaa ilman tuoleja. Tässä uusimmassa pätkässä kyllä aloin olemaan melko kujalla … en minä tuosta noin vaan pysty tekemään kaikkia akrobaattisia liikkeitä, joita Russell näyttää :D Ehkä taas joskus tulevaisuudessa …

Pidän Russellin tunneista, sillä tunneilla joutuu ylittämään itsensä joka kerralla. Aina välillä sitä huomaa, että pystyy tekemään jotain, mitä ei olisi uskonut, että pystyy tekemään. Nopeaa oppimistakin oppii sillä, että joutuu oppimaan nopeasti. Vaikka alkuun se tuntuu hankalalta, niin myöhemmin huomaa, että muistaminen on helpottunut, vaikka uutta asiaa tulee samaan tahtiin tai jopa nopeammin. Haastetta pitää olla!

Contemporary Jazz-tiiviskurssi

Tämän kuun alussa oli siis Hip Hop Housen järjestämä Contemporary Jazz-tiiviskurssi. Tässä hieman mietteitä sen sisällöstä ;)

Maanantai 1.6.
16.00-17.30 Syventävä tekniikka
17.30-18.30 Liikeimprovisaatio
18.30-20.00 Koreografia

Tiistai 2.6.
19.00-21.00 Koreografia

Keskiviikko 3.6.
16.00-17.30 Syventävä tekniikka
17.30-18.30 Kontaktiharjoitukset
18.30-20.00 Koreografia

Torstai 4.6.
19.00-21.00 Koreografia

Syventävässä tekniikassa teimme alkuun pientä lihaskuntopätkää, joka koostuu hyvin pitkälti staattisiin liikkeisiin, mutta myös pumppaavaa liikettä kuuluu mukaan. Tämän harjoituksen tarkoitus on vahvistaa koko kroppaa ja löytää sisäinen kannatus, voima, josta kaikki liike lähtee. Tässä sai kyllä aika mojovan päänsäryn aikaiseksi jos unohti hengittää aktiivisesti.

Toisessa harjoituksessa teimme kutakin liikesarjaa 8 kertaa, aina kääntyen 90 astetta liikesarjan päättyessä. 4 käännöstä oikealle ja 4 vasemmalle. Liikesarjoja oli yhteensä noin 6-8(en muista ihan tarkkaan). Liikesarjat olivat lyhyitä, voimakkaita ja liike oli mahdollisimman suoraviivaista. Nopeita kyykkyjä, hyppyjä, tiukkaa linjaa. Tämän sarjan jälkeen syke oli hyvin korkealla ja maitohapot jyräsivät.

Kolmas sarjamme oli “armeija”sarja. Kokonaisuus oli hieman pidempi kuin edellisessä sarjassa, mutta liikkeen tuli olla myös mahdollisimman voimakasta ja suoraviivaista. Huomasi kyllä, että tässä oli huomattavasti vaikeampaa pitää pakettia kasassa, sillä kroppa alkoi olemaan jo hyvin väsynyt. Joistain sitä kuitenkin vaan kaivoi energiaa sen verran, että pätkän jaksoi pusertaa läpi, vaikka tekniikka ei ihan sieltä parhaasta päästä ollutkaan.

Näiden sarjojen lisäksi teimme tekniikkasarjoja kuten jalanheittosarja ja piruettisarja. Nämä olivat siis syventävän tekniikan osioita, joita teimme maanantaina ja torstaina. Aloitimme kuitenkin jokaisen päivän tuolla ensimmäisellä lihaskuntoharjoitteella.

Liikeimprovisaatio harjoitukset olivat mielenkiintoisia ja ainakin minulle haasteellisia. Tuntuu, että oma pää rupeaa lyömään tyhjää siinä vaiheessa, kun pitää ruveta tekemään jotain tällaista. Vaikka pystynkin tanssiessa improvisoimaan melko hyvinkin, niin se tuottaa haastetta, että joku muu sanoo mitä pitää ajatella ja kehittää siihen sopiva liike. Esimerkkinä vaikka pitää ajatella sanaa joka kuvaa eilisen päivän fiilistä ja tuottaa liike, joka kuvastaa jollain tavalla tuota sanaa. Uskoisin, että tuon tyylinenkin improvisaatio helpottuu, kuhan pääsee eroon siitä, että tekemällä tekee väkisin liikettä.

Kontaktiharjoituksissa teimme parityöskentelyä. Nimensä mukaisesti parin kanssa oltiin kontaktissa koko ajan, jos ei fyysisesti niin vähintään henkisesti. Parin kanssa tuli siis löytää sellainen yhteys, että liikkeet alkoivat joko toisen henkilön sykäyksestä tai katseesta. Samalla piti luottaa pariin, että hän ottaa kiinni silloinkin kun itse kaatuu taaksepäin. Tällainen parityöskentely oli minulle melko uutta, mutta tähän tuli himo. Haluan lisää tällaista!

Koreografia oli aivan ihana (tosin muuta ei voi odottaakaan, kun opettajana on Virpi Aho). Onneksi koreografia oli tietyllä tavalla herkkä. Muuten tästä tiiviskurssista ei varmaan olisi selvinnyt :D Täytyy kyllä sanoa, että rakasta tätä contemporary jazz tyyliä. Se on tietyllä tavalla vahvaa ja selkää, mutta toisaalta kuitenkin herkkää ja sitä voi maustaa omilla mausteilla.

Maanantain jälkeen kroppa oli aivan totaalisen jumissa. Silloin sitä mietti, että miten tätä pitäisi jaksaa vielä 3 päivää … Kummasti sitä vaan jaksoi painaa eteenpäin ja torstaina kroppakin tuntui taas pelittävän aivan loistavasti. Harmi vaan, että kurssi loppui “kesken”. Tästä taas kohti uusia haasteita ;)

tiistai 2. kesäkuuta 2009

Tampere Open Showcase & Hip Hop Housen/Salsa Housen kevätnäytös

Tämä keväät esitykset ovat ohi. Toisaalta on hyvin helpottunut olo, mutta toisaalta taas tuntuu, että elämään tuli taas suuri tyhjiö, sillä molempia esityksiä varten on tehty suuri työ, mutta nyt molemmat on ohi. Molemmat esitykset menivät omasta mielestäni hyvin, vaikka toki parantamisen varaa on aina ;)

Tässä on siis tanssikoulun kevätnäytöksen lookkia. Clan Reggaetonin tyypilliseen tyyliin esiintymisvaatteet olivat näyttävät, kuin myös meikkikin. Enpä ole koskaan aikaisemmin käyttänyt megapitkiä keltaisia tekoripsiä :D Täytyy kyllä sanoa, että lavalle on aina mukavampi mennä, kun siihen on kunnolla valmistautunut myös ulkoisesti. Ei siinä oikein fiilistä saa, jos lavalle menee arkimeikissä ja -vaatteissa.

Tanssi sujui omasta mielestäni hyvin, vaikka alussa hieman horjahdinkin (jännitys tekee aina välillä pieniä tepposia). Miettikääpä 13 tyttöä tuossa kuosissa yhdessä lavalla sheikkaamassa ;) En malta millään odottaa, että pääsen itse näkemään esityksen DVD:ltä

Tällä porukalla puolestaan esiinnyimme Tampere Open Showcasessa. Itsellä oli aivan kamala jännitys päällä, sillä tämä oli ensimmäinen julkinen esitys, johon minä olin itse tehnyt koreografian. Onneksi olimme ehtineet treenata sen verran, että koreografia oli selkärangassa asti. Täytyy kyllä sanoa, että olen ylpeä omasta tuotoksesta näin ensimmäiseksi kerraksi. Paljon on vielä kehitettävää, mutta tästä on hyvä lähteä eteenpäin : ) Suuret kiitokset Iisalle ja Lauralle hyvästä työstä ja siitä, että jaksoitte treenata, vaikka välillä oltiin vähän heikossa hapessakin :D Tässäpä vielä tuo kyseinen esitys myös teidän nähtäväksi :

torstai 14. toukokuuta 2009

Mistä lisää aikaa?

Jos joku ystävällinen tietää mistä saa tilattua lisää aikaa, niin saa kerto mullekki. Toinen vaihtoehto ois se et mut kloonattais tilapäisesti et voisin olla monessa paikassa samaan aikaan, mutta silti se kaikki tieto ja taito, jonka ne kloonit keräis tulis tähän yhteen ruumiseen :D

Kiirettä on siis pitänyt ... nytkin syön, kirjoitan blogia, katson edellisiä treenivideoita ja koitan pohtia tankotanssikoreografiaa samaan aikaan. Huomenna mulla ois töiden välissä tiukka vaihto ja nyt pitää vielä juosta treeneihin siinä välissä, pitää siis myöhästyä iltatöistä jonkun verran, toivottavasti se ei ole ongelma. Sunnuntaina olis kahdet treenit päällekkäin jne jne. Toivottavasti tahti helpottaa kun näytökset ovat ohi ...

Nyt lopetan kirjoittamisen ja koitan keskittyä noihin oikeasti tärkeisiin asioihin :)

maanantai 11. toukokuuta 2009

Burleskia ja balettia

Kirjoittelu on jäänyt taas vähiin kiireisen elämän takia, mutta pakko kirjoittaa hieman myöhässä yhdestä viikonlopusta. Sain nimittäin ammennettua hurjan määrän motivaatiota huhtikuun viimeisestä viikonlopusta. Perjantaina järjestettiin Big Band & Burlesque ilta Ilveksessä. Lähdimme kahden turkulaisen kanssa (jotka siis yöpyivät minun luonani) Katin luokse valmistautumaan. Kati laittoi meille taustamusiikiksi vanhaa jazzia, jotta pääsimme oikeaan fiilikseen. Meikkaaminen sujuu jo melko rutiinilla, vaikka täytyikin tehdä hieman erilainen meikki kuin normaalisti, mutta vaatteiden kanssa täytyi hieman kikkailla. Kampauksen teko oli myös mielenkiintoista, sillä vaikka olenkin hiusmuotoilija ammatiltani, niin nuo kampaukset ei ole kyllä vahvimpia puoliani, saati sitten vielä, että se kampaus täytyy väkertää omaan päähän. Tässä pari kuvaa lopullisesta lookista (harmi vaan, ettei hiuksen oikein erotu):




















Oli hienoa huomata ilveksessä, että kaikki olivat todella pukeutuneet teeman mukaisesti. Itse en ainakaan huomannut yhtäkään “tavista” siellä. Oikea big band loi fiilistä ja burleskiesiityjät loistivat säteilyllään lavalla. Itsellekin tuli kova hinku päästä esiintymään. Eihän se mahdotonta olisi … ehkä minutkin nähdään joskus tulevaisuudessa burleskilavoilla ;)

Sunnuntaina puolestaan päädyin Tampere-talolle katsomaan Rasta Thomas’ Rock The Ballet -näytöstä. Esitys oli aivan mahtava! En voi käsittää miten jotkut voivat tanssia NIIN hyvin. Balettia pidetään usein tylsänä, mutta tämä esitys kyllä uppoaa varmasti myös heille, jotka eivät tanssia ymmärrä. Itsellä meinasi tulla ihan tippa linssiin ihan vaan sen takia, että esitys oli niin hyvä :D Suosittelen tätä kaikille!

Tästä viikonlopusta sai kyllä aimo annoksen motivaatiota omiin treeneihin :)

lauantai 18. huhtikuuta 2009

Sairastelua :(

Tulihan se flunssa vihdoin ja viimein mullekin. Olen odottanut sitä syksystä asti, mutta tänä talvena pystyin näköjään vastustamaan sitä melko pitkään.

Maanantaina siis tuli tuo flunssa oikein urakalla, kun minulla ei ollut varsinaisia töitä sille päivälle. Olin vain ajatellut, että olisin voinut tuolloin suunniteella uutta materiallia tankotanssitunneille. Päivä meni kuitenkin lähinnä sohvalla löhöten läppäri sylissä.

Treenit olen joutunut skippaamaan tällä viikolla. Olen vihdoin ja viimein alkanut oppimaan, ettei kipeenä kannata treenata. Torstaina piti kuitenkin vetää tankotunnit ja harmikseni jouduin toteamaan, että tuo sairastelu on saanut kropan totaalisen jumiin. Ehkäpä tää tästä taas, kun pääsee kohta liikkumaan :)
Tässä vielä yksi vanha tankokuva, voisi koittaa saada uuttakin materiaalia jossain vaiheessa :)

perjantai 10. huhtikuuta 2009

Hyvää pääsiäistä =)

Oli mukava huomata, että ihmiset jaksoivat melko tunnollisesti raahautua tankotunneille vielä eilen illalla. Itseä pelotti etukäteen, että onko kaikki heittäny jo lomavaihteen päälle, mutta tunneilta ei puuttunut kuin pari ihmistä :) Tunnit sujuivat vähän turhanki mukavasti, sillä aika meinasi loppua molemmilla tunneilla kesken. 75 minuuttiakaan ei mukamas oo riittävä aika tanssitunnille.

Nyt pääsiäsenä mulla olis tarkotuksena suunnitella vähän uutta koreografiaa sekä uusi lämppärisarja. Nykyistä lämppäriä ollaan tehty jo jokunen kuukaus ja mua itseä ainakin alkaa jo hieman kyllästyttää etenkin sen musiikki. Muutenkin mulla kyllä riittää hommaa tälle pitkälle viikonlopulle enemmän ku tarpeeks eli lepäilemään tässä ei pahemmin ehdi.

Toivottelen kuitenkin kaikille oikein mukavaa pääsiäistä ... muistakaahan rentoutua ja herkutella ;)

keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Pohkeet jumissa

Tässäpä vielä toinen kuva noista SM-kisoista ;)



Joo-o, eilen tuli treenailtua. Painelin kesken työpäivää tankotanssistudiolle ja kulutin lähes tunnin lämmittelyyn ja koreografiatunnin suunnitteluun (tai oikeastaan sen suunnitelman kokeilemiseen käytännössä). Yllätyin, että kaikki, mitä olin tässä pienessä mielessäni suunnitellut pienessä kopissa istuen, toimikin käytännössä eli en joutunut tekemään suurempia muutoksia siihen :)

Vajaan tunnin odottelun jälkee myös Sanna-Mari ( http://www.salsahouse.fi/tunnit.php?taso1=3&taso2=6 ) tuli paikalle ja pääsimme aloittamaan varsinaisen treenin. Sanna-Marin kanssa työstetään myös mun tanssitekniikkaa ja pyritään korjamaan kehon asentoja. Sanna-Marilla on kuitenkin vahva tausta tanssijana sekä pilatesohjaajana eli varmasti on tietotaitoa tarpeeksi mun kehittymisen maksimoimiseksi. Hän on myös tehnyt minulle sen venyttelyohjelman, joka koostuu siis lyhyemmästä joka päivä tehtävästä palauttavasta venyttelystä ja pidemmästä lepopäivänä tehtävästä syvävenyttelystä.

Ilta menikin reggaetonin parissa. Ensin treenailtiin tekniikka tunnilla lantion tekniikkaa eli lantiota pyöriteltiin, pompoteltiin, ravisteltiin sheikattiin jne. On muuten kohtuu vaikeeta hommaa ... Olen kuitenkin kehittynyt siinäkin hommassa melkoisen hyvin ja ainakin kuvittelen löytäneeni edes jonkun sortin rentouden siihen. Rentous on nimittäin avainsana kaikkeen sheikkaukseen liittyvässä. Ihmettelen kyllä sitä, miten tunti meni niin nopeasti, vaikka emme tehneet juurikaan mitään muuta ku perseen sheikkausta :D

Clan Reggaetonin tunnilla tanssimme taas korkkareilla ja näin tulemme varmaan tekemään ainakin tämän kevään. Korkkarit on ihan pirun nätit ja ne ovat todella mukavan tuntuiset jalassa (voisinpa koittaa ottaa viikonloppuna kuvaa niistä). Nyt sen kyllä tuntee pohkeissa, että on parina iltana tanssinu korkkareilla. Vaikka olen kyllä tunnollisesti venyttäny pohkeet joka ilta, niin aamulla kun heräsi, ensimmäinen havainto oli, että pohkeet on ihan pirun jumissa :D Tietyllä tavalla kiva tunne, mutta toivottavasti nää tästä päivän mittaan aukeaa.

Kaipa se täytyy tästä taas lähteä töihin, vaikka toi sänky tossa näyttäis paljon houkuttelevammalta :D

maanantai 6. huhtikuuta 2009

Maanantaiväsymys

Heräsin tänään yllättävän pirteänä, mutta iltaa kohti meno alkoi hyytymään. Sain kampaamolla suunnitelua mielessäni tämän kuun tankotanssikoreografian kokonaan, nyt vain täytyisi kokeilla toimiiko se käytännössä niin kuin suunnittelin. Yleensä kyllä joudun tekemään muutoksia käytännön kokeilun jälkeen, mutta suunnittelu on kuitenkin helpompaa, kun on joku pohja miltä lähteä liikkeelle.

Työpäivän jälkeen suuntasin nokkani kohta Hip Hop Housea ja menin reggaeton tunnille. Alkutunnista tehtiin rankkoja rintakehän rynkytyksiä ja pyörityksiä sekä vedettiin hetken aikaa freestyleä. Lopputunnista tehtiin uutta pätkää koreografiaan. Täytyy kyllä sanoa, että korkkareilla on kiva tanssia :) Ilmeisesti tässä on ajan kanssa tullut niin sinuiksi korkkareitten kanssa, että vielä kun alla on varsinaiset tanssikorkkarit, niin ne tuntuvat todella mukavilta jaloissa.

Tunnin jälkeen veto oli totaalisesti poissa. Koska contemporary jazzin opettajakin oli poissa päädyin tunnin odotteluajan jälkeen siihen, etten mene tunnille. Energiaa ei ollut yhtään jäljellä ja huomenna on kuitenki yli kolme tuntia treeniä eli ehkä on parempi välillä höllätä ja antaa kropan palautua edes vähän. Viime syksyn telomiset on tuonut hieman varovaisuutta tähän treenailuun, sillä en halua, että kroppa hajoaa taas totaalisesti. Parempi huilata päivä tai pari ku kuukaus tai pari.

Illalla vielä kevyet venyttelyt ja sen jälkeen unta kalloon. Toivottavasti huomenna on enemmän energiaa :)


Tämä kuva on vuoden 2007 hip hopin SM-kisoista, ne siis olivan mun elämäni ensimmäiset kisat ja hauskaa oli *hih* (ja juu, tää ei taas liittyny millää tavalla mihinkään ... löysin vaan tän kuvan ja ajattelin laittaa sen tähän piristykseks)

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Tampere Open Showcase


Tämä on siis se tapahtuma, jota varten Treenaamme Lauran ja Iisan kanssa. Tänään treeneissä katsoimme paikat läpi ja vedimme pari läpimenoa rämpien läpi. Onneksi koreografia alkaa olemaan suurinpiirtein kasassa, niin ehdimme vielä hyvin hiomaan sitä ennen esitystä. Täytyy kyllä myöntää, että melkoiset paineet tässä silti on :D

lauantai 4. huhtikuuta 2009

Spagut

Tässäpä nämä tän hetkiset spagut:

Oikea (eli revähtänyt) jalka edessä

Vasen jalka edessä

Sivuspagu

Kuulumisia

Olen löytäny uusia puolia itsestäni tällä viikolla. Jotenkin olen saanut otettua itseäni niskasta monenkin asian suhteen. Asuntoni ei muistuta enää kaatopaikkaa, vaan tää näyttää jopa ihan kodilta. Olen jaksanut pitää parempaa huolta ihostani, olen siis normaalisti ihan pirun laiska huoltamaan muuta kuin kasvoja. Olen venytellyt joka ilta, siis ihan joka ilta ... en nyt jaksa tähän kaikkea luetella, mutta tuossa nyt oli muutamia esimerkkejä. Toisaalta olen kyllä ollut hyvinkin väsynyt. Tästä hyvänä esimerkkinä on se, että onnistuin nukahtamaan tanssituntien välissä tanssikoulun lattialle :D Olen kylläkin nukkunut paremmin kuin aikoihin vaikka ajallisesti en ole nukkunut sen enempää kuin normaalisti.

Treeniasiaan ...

Maanantaina oli reggaeton ja contemporary jazz tunnit (näiden tuntien välissä onnistuin siis nukahtamaan). Reggaeton tunnilla treenailtiin mm. lantiokasia, joka tuntuu olevan monille vaikea liike. Itselle tuo liike taas tuntuu melko luontevalta, mutta ainahan sitä hiottava on. Pienen tekniikka osion jälkeen treenailtiin samaa koreografiaa, jota treenaamme Clan Reggaetonin kanssa. Conte tunnin alun olin hieman koomassa, sillä olin juuri herännyt ja huomasi kyllä, ettei energiaa ollut tarpeeks. Tämä tunti siis vaan rämmittiin sisulla läpi puoliteholla.

Tiistaina missasin reggaeton tekniikkatunnin sen takia, etten tajunnut katsoa kelloa. Arvatkaa vaan ottiko päähän. Clan Reggaetonin treeneihin kuitenkin selvisin ja siellä oli kyllä mukavaa. Aloitimme suunnittelemaan paikkoja tanssiin ja täytyy kyllä todeta, että se on aikaavievää puuhaa. Nyt tuo tanssikin alkaa jotenkin jäsentymään paremmin, kun paikat alkavat muodostumaan. En kyllä malta odottaa sitä hetkeä, kun on kaikki meikit naamassa ja esiintymisvaatteet päällä, valmiina menemään lavalle ...

Torstai oli melkoisen rankka päivä, sillä silloin oli Virpsun yksäri päivällä ja illalla oli vielä tankotanssitunnit. Virpsun käsittelyssä tapahtui taas pientä kehitystä: jalat toimivat huomattavasti paremmin, vatsan kannatus pysyi lähes koko ajan ja alkutreenien ajan muistin jopa hengittää. Virheitä on tietysti vielä hirveä läjä korjattavana, mutta taas on otettu pieni askel oikeaan suuntaan :) Tarkoituksenani olisi kuvata noita yksityistunteja, jotta itsekin näkisin mitä todellisuudessa teen. Peilien kautta kun ei aina pysty seuraamaan itseään ja silloinkin kun sinne pystyy katsomaan, niin ei sitä osaa omia virheitään katsoa. Voin vaikka tännekin pistää pätkiä noista treeneistä, vaikka se onkin lähinnä julkinen nolaus :D

Luomisen tuskasta on kyllä kärsitty ... en meinannut millään saada inspiraatiota tankotunteja varten. Onneksi kuitenkin sain juuri ja juuri tuntien rakenteen kasaan ennen tunteja :) Jospa tänä viikonloppuna saisin uusia ideoita. Tämän kuun koreografia on onneksi "hieman" hitaampi kuin maaliskuussa. Laitan tästäkin koreografiasta kuvaa sitten, kun kurssi on ohi.

Nyt voisin lopettaa tämän kirjoittelemisen ja siirtyä tuonne lattialle venymään. Tänään kun on lepopäivä teen tunnin syvävenyttelyn siinä toivossa, että joskus olisin notkea. Voisin vaikka koittaa napsia vähän kuvaa siitä, missä vaiheessa spagaatit on. Joku kaunis päivä saan vielä ne kaikki ;)

Tähän loppuun vielä pieni piristyskuva ... näin ihana ilme tuli Love Hotelin takahuoneessa ennen keikkaa ...


sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Suunnittelua

Koreografian suunnittelu on kyllä ihan pirun vaikeeta mulle. Suurimmat paineet tällä hetkellä tulee ryhmästä, joka kanssa ollaan menossa sinne Tampere Open Showcaseen esiintymään. Kovasti olen miettinyt koreografiaa, mutta oikeastaan sitä pystyy suunnittelemaan vain siinä tilassa, jossa esiinnytään. Laura olikin tänään kipeänä, joten ei päässyt treeneihin. Iisan avulla sain kuitenkin melko pitkän pätkän jo suurin piirtein mietittyä. Hyvällä tuurilla viikon päästä koreografia on kasassa tai viimeistään sitä seuraavalla viikolla on pakko saada kokonaisuus kuntoon, jotta päästään hiomaan esityksestä julkaisukelpoinen :D Tänään oli siis melko keveät treenit, sillä aikaa kului yllättävän paljon pelkkään miettimiseen.

Jamittelua 28.3.2009

Juups, eilen oli siis jamit täällä tampereella. Omalta osalta jamit meni vähän ohi, sillä olin yli puolet ajasta studion eteisessä vahtimassa, ettei salin puolelle pääse henkilöitä, jotka ei olleet maksaneet siitä. Onneksi siitäkin pääsi katsomaan muita ja hauskaahan kaikilla näytti olevan :)

Kun vihdoin ja viimein siirryin itsekin salin puolelle treenailemaan, jouduin toteamaan, ettei jaloissa ollu jostain syystä kunnolla pitoa. En siis päässyt treenaamaan niitä juttuja, joita suunnittelin treenaavani. Kovin kauaa en ehtinyt tangossa edes roikkumaan, kun tuli käsky mennä esiintymään. Päätin vetää tuon can can-tanssin, sillä se on niin erilainen verrattuna muihin esityksiin. Energiaa oli ehkä hieman enemmän kuin tuossa edellisessä videossa, mutta kyllähän tuossaki parannettavan varaa on paljonkin. Musiikki sentään on kohdillaan tässä videossa :)



Lopussa tuli venyteltyäkin kunnolla, onneksi. Täytyykin koittaa ottaa itseään kiinni taas tuon venyttelyn suhteen. Sain Sanna-Mari Karingilta loistavan venyttelyohjelman, mutta laiskan luonteeni vuoksi olen ruvennut luisumaan siitäkin. En kyllä ymmärrä miksi, sillä venyttelyn jälkeen on aina niin ihana olo. Täytyy siis ottaa itseään niskasta kiinni myös sen suhteen ;)

perjantai 27. maaliskuuta 2009

Huh huh ...

Tänää oli ihan kohtuullisen rankka päivä. Ensin päivällä olin Virpsun ( eli Hip Hop Housen opettaja Virpi Aho ) rääkättävänä yksityistunnilla. Huomaa kyllä, että tää mun "ei oo rahaa"-dietti imee mehut aika tehokkaasti. Olin jo ihan kuollut kehonhuolto lämppäreiden jälkeen, mutta onneksi venyteltiin kunnolla ennen tekniikkaharjoituksiin siirtymistä. Tekniikkaharjoituksissa huomasi kehitystä jalkojen ojennuksen sekä vatsan kannatuksen kanssa, mutta noiden osa-alueiden kehittyminen vain paljasti lisää heikkoja kohtia ... argh! Niin kai se vaan menee, että mitä enemmän oppii, sitä enemmän on opittavaa ...

Illalla puolestaan olin opettamassa tankotanssia. Spin/flow tunti on onneksi melko kevyt, mutta koreografiatunti oli sitäkin rankempi. Pidän tämän kevään teemana Moulin Rouge-elokuvaa ja tämän kuukauden biisinä oli Because We Can. Tempo oli siis kova. En itseasiassa muista nähneeni koskaan näin nopeatempoista tankotanssia ... noh, nyt sekin on kokeiltu :D Kaikki selvisi hengissä tunneilta, mutta toivottavasti en onnistunut pelottelemaan ketään pois tunneilta.

Laitan tähän loppuun vielä videon tuosta koreografiasta. Pohjalla oli siis 4 tuntia treeniä aiemmin ja tuo koreografiatunti oli viimeisenä. Tuo koreografia on jo itsessään ihan pirun rankka, saati sitten tunneilla ku pitää koko ajan rääkyä muille mitä tehdään :D Video on siis suoraan sanottuna pelkkää p**kaa ... en saanut musiikkia täysin kohdilleen ja windows movie maker päätti pätkiä tonki videon johonki 16 osaan eli vaikka se musiikki on ehkä paikoitellen kohdillaan, niin kaikissa osissa se ei välttämättä ole. Voisin listata tähän vielä tuhat muuta "hyvää" syytä siihen miksi tuo ei näytä ainakaan omaan silmään kovinkaan hyvältä, mutta onpahan tuoki nyt tallennettu. Tässä siis itse "taideteos":


keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Niskasta kiinni

Voisin yrittää ottaa itseäni niskasta kiinni tämän blogin kanssa. Edellisestä kirjoituksesta on vierähtänyt jo tovi, mutta ei anneta sen häiritä :D Tässä välissä on ehtinyt tapahtumaan paljon, joten voisin koittaa kirjoitella tähän tärkeimmät ...

"Annoin pikkusormen, se vei koko käden" Annoin tanssille pikkusormen, se vei koko tytön ... eli muut harrastukset on tipahtanut tanssin myötä kokonaan pois. Salille olisi kova hinku, mutta aika ja energia ei vaan yksinkertaisesti riitä kaikkeen :(

Tankotanssista on tullut enemmän kuin harrastus, sillä opetan sitä nykyään. Enpä olisi voinut uskoa 3 vuotta sitten, että sekin on mahdollista. Silloinhan en edes tiennyt tankotanssista mitään. Olin vain ihaillut strippareita, jotka osaavat tehdä jotain sen tangon kanssa ja jossain mielen supukoissa haaveilin omasta tangosta makuuhuoneessa. Nykyään itsekin osaa jo muutaman tempun ja tuossa se tanko nököttää yksiön keskellä.

Loukkaantumisiltakaan en ole välttynyt. Lokakuu oli epäonninen (tai sitten olisi vaan pitänyt osata kuunnella kroppaa ja hellittää ennen kuin paukkuu). Ensin pamahti olkapää tanssitunnilla. Lääkärin mukaan supraspinatus-jänne venähti ja siitä seurasi lepoa sekä tulehduskipulääkekuuri. Kolme päivää myöhemmin oli takareiden/pakaran vuoro. Lääkkeet olikin jo valmiiksi ja sen lisäksi treenit jäi totaalitauolle. Viikon päästä jalka alkoi tuntumaan jo melko hyvältä, joten ajattelin, että voin lähteä Suzie Q:n ( http://www.misssuzieq.com/ ) workshoppiin, joka järjestettiin täällä tampereella. Olin jo matkalla tankotanssistudiolle, kun onnistuin liukastumaan suojatiellä ja tämän seurauksena tuo jalan vamma vain paheni. Tämän jälkeen olin kotini vankina kaksi viikkoa ja tämän jälkeen sain pikkuhiljaa ruveta liikkumaan. Tuo revähdys vaikuttaa vieläkin tekemisiin ja varmaan tulee tekemään niin jatkossakin.

Nyt taistellaan eteenpäin uusien haasteiden kanssa. Tämän hetkisenä projektina on tehdä kolmen hengen ryhmäkoreografia Tampere Open Showcase 2009-tapahtumaan. Tilaisuudessa nähdään siis monenlaisia tankotanssiesityksiä ja tuotto lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen ( lue enemmän osoitteesta www.tankotanssi.fi ). Pidemmän ajan tavoite on Pole Art 2009 kilpailu, joka järjestetään 24.10.2009 Ravintola Kaisaniemessä, Helsingissä. Työtä on tehtävänä paljonkin, sillä loukkaantumiset on rajoittaneet treenaamista liikaakin ja omat treenit on muutenkin jääneet liian vähälle opettamisen vuoksi. Aion kuitenkin tehdä parhaani ja panostan vaikka enemmän siihen showpuoleen, sillä tiedän jääväni muille jälkeen trikkien puolesta. Tärkeintähän on nauttia esiintymisestä ja tehdä sitä omaa juttuansa ;)


Pakko hehkuttaa myös Clan Reggaetonia ;) Clani on siis Hip Hop Housen ja Salsa Housen yhteinen tanssiryhmä, jota johtaa Angelina Wiwolin ( http://www.salsahouse.fi/ryhmat.php?taso1=4 ) Ensimmäinen keikka oli tammikuun lopussa ja sen jälkee tätä ryhmää on suorastaan revitty muuallekin esiintymään, jiihaa :) Tällä hetkellä työstetään uutta koreografiaa, johon meille tulee aivan upeat asut. En millään malta odottaa, että pääsee hypistelemään niitä ( mitä, minäkö vaatefriikki ). Eipä noissa vanhoissa asuissakaan mitään vikaa ole. Ylhäällä olevassa kuvassa siis näkyy tuo "vanha" asu ja viereisessä kuvassa siis vielä tuo porukka jonka kanssa oltiin ensimmäisellä keikalla ( itse olen siis vasemassa yläkulmassa ;) )