keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Halloween tuli ja meni

Niinhän siinä sitten kävi, että vedin tuon halloween esityken puhtaasti freestylenä :D Tuli niin paljon muita hommia tuossa, etten olisi valmista esitystä ehtinyt saamaan kasaan, joten totesin, että parempi mennä sitten vaan fiiliksen mukaan :)

Tänä vuonna studion halloween pippalot menivät hieman lyhyemmällä kaavalla kuin viime vuonna eli nyt oli pelkät esitykset ilman jameja kyseessä. Vieraille oli toki herkkuja tarjolla ja vaikka kaikki kehuivat mm. kuinka hyviä browniet olivat, niin itse pysyin edelleen lujana ja jätin herkut muiden syötäväksi. Ruokavalio on pysyny hyvin edelleen mukana, paitsi parina päivä on laiskottanut sen verran etten ole ehtinyt ruokia laittamaan. Silti olen pysynyt hyvällä linjalla, vaikka olenkin käynyt ulkona syömässä. Rakastuin Fuudikseen totaalisesti, sillä siellä pystyy koostamaan juuri sellaisen satsin kuin haluaa :)

Kroppa tuntuu nyt jotenkin uupuneelta (kuten useimmiten esitysten jälkeen). Ajattelin nyt siis ottaa hieman rennommin treenien suhteen hetken aikaa. Nyt kyllä tuntuu taas siltä, että pitäisi päästä osteopaatin käsittelyyn, jotta näistä jumeistakin pääsisi eroon.

Tässäpä vielä videota tuosta mun halloweenvedosta :)


sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Flunssasta on toivuttu ja vertailukuvia otettu

Tää viikko on nyt ollu tosi hiljasta liikkumisen suhteen. Ajattelin, että jos sitä nyt kerranki parantelis itsensä kunnolla ennen kun taas lähtee riehumaan. Olen siis käynyt ainoastaan opettamassa tankotunnit ja nekin olen ottanut todella iisisti. En jaksa niitä nyt erikseen merkkailla liikuntoina eli tämä viikko oli täysin lepoviikko.

Otin aamulla taas vertailukuvat ja mitat ja kyllähän sitä taas on eteenpäin menty. Tässä hieman taas numeroita:

Paino -7,1 kg
Reisi -2 cm
Lantio -8 cm
Vyötärö -9 cm
Rinnanalus -5cm

Kuvat voipi taas kurkkia TÄÄLTÄ

Tänää taas tankkaillaan hiilareita ja pari ensimmäistä satsia on syöty. Inhottaa valmiiksi jo se olo joka illalla odottaa (tai etenkin sen ensimmäisen leipäsatsin jälkeinen olo kauhistuttaa). Nyt sentään osaa jo varautua mahdolliseen pahaan oloon henkisesti. Katsellaan sitten huomenna oliko tämä päivä erilainen ku edellinen tankkaus.

Tankotanssin saralla painiskelen oman koreografian suunnittelun kanssa. Mikä ihme siinä on, että pystyn tekemään ryhmäkoreoita kohtuullisen hyvin, mutta sitten kun pitäisi itsellee väsätä soolokoreota niin mistään ei tule mitään? Sentään biisi ja meikki on suunniteltuna ja esiintymisasuki on melkein toteuttamista vaille valmis, mutta se oleellisin osa eli koreo ei ole kunnolla edes aluillaan. Noh, vajaan parin viikon päästä nähdään lopputulos. Ryhmällekin täytyy tehdä taas muutoksia Roxanneen, sillä edellinen esitys oli hyvin ahtaassa tilassa stagella tanssittuna ja nyt olisi sitten paljon tilaa ja 4 tankoa käytössä eli aikamoinen muodonmuutos koreolle tulossa vaikka runko toki pysyy samana edelleen :)

maanantai 11. lokakuuta 2010

Flunssaa puskee

Kyllähän sitä on jo odoteltukin. Muutaman kerran on ollut semmoinen olo, että nytköhän sitä tulee kipeeks, mutta tähän asti on kuitenkin pysytty terveenä. Lauantaiyönä töissä alkoi tuntumaan tukkoiselta ja silmät rupesivat vuotamaan. Sunnuntaina olo oli jo melko kamala ja onnistuin nukahtamaa kesken syömisen :D Heräsin kuitenkin sopivasti 10 minuuttia ennen tankotuntia, joten kengät jalkaan ja kurkut käteen ja menoksi. Otin tunnin ohjaamisen hyvin iisisti eli lämmittely onnistui ihan vaan huutamalla ja tanko-osuuskin meni oppilaiden demonstroidessa liikkeet toisille. Kuumetta ei enää ole, mutta olo on vielä sen verran epämääräinen, etten uskalla vielä hetkeen lähteä liikkumaan.

Lauantaina oli 7th Heaven Showryhmän esitys Ravintola Kahvillassa. Onneksi pääsin itse livahtamaan pois töistä keikan ajaksi. Täytyy kyllä sanoa, että tuo keikka oli mielenkiintoinen kokemus. Tila oli todella ahdas, mutta koreografian puolesta tähän oli kyllä varauduttu. Härdelli alkoi siitä kun huonekaluja piti saada pois tieltä, jotta meidän tanko mahtui esiintymisalueelle. Huonekalut roudattiin pihalle, kun muutakaan paikkaa niille ei ollut. Siitä sitten X-stagen roudaus sisään ja paniikki iski huomattuani, että työkalut ei ollutkaan mukana. Olivathan ne oikeasti mukana, mutta en sitten katsonut muista paketeista kun ne on aina ennen ollut siinä rungon paketissa. Noh, minähän sitten lähdin juoksemaan studiolle hakemaan niitä työkaluja, jotta tanko saatiin pystyyn. Siinä oli kaikenmoista muutakin pientä säätöä, en nyt jaksa ruveta kaikkea erittelemään :D

Itse esitys meni tytöiltä hyvin, vaikka lattiatilaa ei ollutkaan ihan niin paljoa, kun odotettiin. Yleisö oli hiljaa ja ja keskittyi esitykseen ja palaute oli hyvää. Ehkä nyt on taas muutettu joidenkin ihmisten käsitystä tankotanssista oikeaan suuntaan ;) Tässä hämärä video esityksestä. Ei ehkä saa ihan parasta kuvaa esityksestä, kun on kuvattu niin läheltä, mutta parempaakaan en tähän hätään saanut kuvattua. Musiikina El Tango De Roxanne, Moulin Rouge soundtrackiltä.



Liikunnat:

To 7.10. (liten 11. päivä)
60 min Sauvakävely
70 min Tankotanssi (Flow ohjaus)
70 min Tankotanssi (Show ohjaus)

Pe 8.10. (liten 12. päivä)
LEPO

La 9.10. (liten 13.päivä)
45 min Kuntosali (rinta, olka, ojentaja)
20 min Soutulaite
20 min Venyttely

Su 10.10. (liten 14. päivä)
LEPO (sairastelua)

torstai 7. lokakuuta 2010

Sykemittailu alkakoon

Kävin äsken ostamassa sykemittariini uuden lähettimen, jotta pystyn taas mittailemaan sykkeitä. Saapahan taas vähän käsitystä missä se kunto menee tällä hetkellä. Tein polarin oman kuntotestin, joka laskee OwnIndex-lukeman levossa. Lukema perustuu levossa olevan sydänlihaksen sykkeen ja sykevälivaihtelun mittaamiseen. Tämän testin mukaan kuntoni on erinomainen :D

Eilen rakastuin kukkakaali-parsakaalimuussiin <3 Enpä olis uskonu, että se voi olla niin hyvää. Kyllä on makuaisti muuttunu tässä matkan varrella ja kestän jo tulisuuttakin ihan eri tavalla kuin ennen tätä haastetta. Nyt ku ajatteleekin niitä vanhoja herkkuja, niin pelkkä ajatuskin niiden syömisestä ällöttää. Oikeastaan minua kuvottaa ajatuskin siitä, että kuinka olen ennen syönyt. Pystyy varmaan laskemaan yhden käden sormilla ne kerrat jolloin tein itse ruokaa kotona parin vuoden aikana, kun oli kiire ja saamaton olo. Sellainen ruokavalio ei voi olla kovinkaan terveellinen jos aina syö ulkona, puolivalmista tai valmisruokaa. Ja kyllähän minä sen silloinkin tiesin ettei sellainen ruokavalio hyväksi ole, mutta jotekin siitä oli vaikea irrottautua silloin. Kaipa tuo pääkoppa vaati kypsymistä, sillä nythän tämä on ollut aivan helppoa. Nyt vielä mennää jokunen viikkon tiukassa kurissa, mutta mielenkiinnolla odotan myös sitä aikaa kun taas pääsee kokeilemaan omia siipiään ruokailuiden suhteen. Vanhaan ei kyllä ole paluuta, mutta ehkä jotain parempaakin on vielä tiedossa :P

Liikunnat:

Ti 5.10. (liten 9. päivä)
60 min Sauvakävely

Ke 6.10. (liten 10. päivä)
65 min Kuntosali (selkä, hauis, vatsat)
20 min Crossari

maanantai 4. lokakuuta 2010

Ensimmäinen Lite viikko takana

Nopeesti se aika vaan menee. Eka viikko on siis jo takana.

Torstai käynnistyi aamulenkillä, jossa oli testissä uudet kengät ja sauvakävelysauvat. Täytyy kyllä sanoa, että oli kyllä kannattavat ostokset. Kävely tuntui huomattavasti mukavammalta pyöreäpohjaisilla kengillä kuin noilla perus tennareilla ja sauvoilla sai hurjasti enemmän tehoa. Tuntuu, että sauvat myös rytmittivät paremmin kävelyä ja vauhti pysyi tasaisen nopeana. Ilman sauvoja siis hitaampi musiikki saattaa hidastaa tahtiani aina huomattavasti, sillä olen tanssija ja olen tottunu elämään musiikin mukaan. Jos joku nyt miettii, että miksi en sitten kuuntele vain nopeatempoista musiikkia lenkillä, niin iPodistani on siis näyttö sökönä enkä pysty valitsemaan soittolistoja vaan pystyn vaan kuuntelemaan randomilla musiikkia.Ilta meni normaalisti tankotunteja ohjatessa.

Viikonloppu olikin hieman haastavampi dieetin kannalta. Lähdin siis perjantaina Jämsään keikalle ja paluu oli vasta sunnuntaina. Ei ollu tietoa, että saanko siellä mihinkään eväitä kylmään, mutta uhkarohkeasti vaan tein tuolle koko ajalle omat eväät ja raahasin ne mukaan. Onneksi sain hotellin keittön kylmäkaappiin omat evääni eli en joutunu poikkeamaan ruokavaliosta lainkaan.Uudet kävelykengätkin oli pakattu mukaan ja lauantaina kävin tutustumassa Jämsän maastoon. Rutiinit siis pitivät poikkeuksellisista olosuhteista huolimatta (okei, henkilövaakaa en jaksanu raahata mukaan eli lauantain ja sunnuntain aamupainot jäi ottamatta). Sunnuntaina oli tarkoitus käydä vielä salilla ennen tankotuntia, mutta kotiinpaluu olikin sen verran myöhäinen etten ehtinytkään treenaamaan. Eipä tuo maata kaatanu, vaan kävin tekemässä sen jalkatreenin tänään.

Paino on taas lähtenyt tippumaan mukavaa tahtia. Tiedä sitten onko se tankkauspäivän, ruokavalion muokkauksen vai Fastin Green Tea&Burnerin vaikutusta. Ehkä kaikkien yhdessä. Eikä sillä kai niin ole väliäkään, kunhan tuloksia tulee :)

Kävin tänään Sykkeellä järjestetyllä Biosignature-luennolla. Hurjasti oli mielenkiintoista asiaa ja liten jälkeen varmaan käyn analyysissä ja lähden hakemaan sitä MINULLE sopivinta ruokavaliota. Lisää asiasta voi lukea täältä . Aion kyllä käydä mittauksissa, jonka Syke myös järjestää.

Liikunnat:
To 30.9. (liten 4. päivä)
60 min Sauvakävely
70min Tankotanssi (flow 1 ohjaus)
70min Tankotanssi (showryhmän ohjaus)

Pe 1.10. (liten 5. päivä)
LEPO

La 2.10. (liten 6. päivä)
60 min Kävely

Su 3.10. (liten 7. päivä)
70 min Tankotanssi (showryhmän ohjaus)

Ma 4.10. (liten 8. päivä)
40 min Kuntosali (jalat)
20 min Kuntopyörä
60 min Tankotanssi (easy 1 ohjaus)
70 min Tankotanssi (showryhmän ohjaus)

torstai 30. syyskuuta 2010

Shoppailua ja autolla ajelua

Tiistaina käväsin taas aamulenkillä. Täytyy kyllä sanoa, että ilma oli täydellinen! Heräilin siis vähän ennen puoltapäivää ja siitä sitte aamutoimien jälkeen pihalle. Ihanan viileä ja raikas ilma ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Piristyi heti kummasti ja nautiskelin koko lenkin ajan, vaikka toki koitin pinkoa samalla reippaaseen tahtiin eteenpäin. Myöhemmin päivällä kävin hieman shoppailemassa urheiluliikkeessä, sillä tennareilla talsiminen noilla pitkillä lenkeillä alkoi tökkimään. Kunnon kävelykengät olivat siis ostoslistalla, mutta tarttuipa sieltä sitten sauvakävelysauvatkin mukaan =) Ilta menikin sitten kaverin hiuksia tuunatessa ... saas nähdä päästäänkö kohta värjäilemään vanhat värit takaisin sillä nyt muutettii todella paljon pliisumpaan suuntaa väriä.

Keskiviikkona olikin vuorostaan salipäivä. Tällä kertaa vuorossa oli rintaa, olkapäätä ja ojentajaa. Nyt sai jo vähän parempaa tuntumaa treeniin, vaikka eri lihasryhmiä treenasinkin. Eiköhän tää tästä taas käyntiin lähde ;) Rupeen merkkailee tännekki sitte treenit painoineen, kunhan vaan saan taas selkeen rytmin ja mulle sopivat painot selville. Treenin jälkeen sitte vielä 20 minsaa crossaria päälle, siitä saunaan ja siellä hörpinki sitte palkkarin ja saunan jälkeen kävin vielä tekemässä kevyet venyttelyt ennen kotiinlähtöä.

Ehdin piipahtamaan kotona ruokailun verran ja siitä pitikin sitten lähteä Poria kohti. Suomen Tankotanssi Oy:llä on studio Tampereen lisäksi myös Porissa ja kävin siellä tuuramassa pari tuntia. Oli kyllä ihan mielenkiintoinen kokemus lähteä ajamaan tuntemattomaan paikkaan autolla, jolla ei ole koskaan ajanut. Noh, hengissä selvittiin sinne ja takas ja tunnitki suju ihan mukavasti =)

Liikunnat:

Ti 28.9. (liten 2. päivä):
60 min Kävely

Ke 29.9. (liten 3. päivä):
40 min Kuntosali (rinta-olka-ojentaja)
20 min Crossari
70 min Tankotanssi (tekniikka 1 ohjaus)
70 min Tankotanssi (voima 1 ohjaus)

tiistai 28. syyskuuta 2010

Tankkauspäivää & Liten 1. päivä

Sunnuntaina oli siis hiilaritankkauspäivä. Jännityksellä odotin, miltä tuo päivä tuntuu. Aamupala maistui ällöttävän makealta ja oli suuri työ saada se syötyä. Ällöttävä olo ei onneksi jäänyt päälle. Kauaa ei kerennytkään olemaan ennen kuin oli aika taas syödä. Riisikakut ja hedelmäsalaatti maistuivat aivan taivaalliselle, niitä olisin voinut kiskoa enemmänkin :P Vatsasta alkoi jo huomaamaan pientä turvotusta tuossa vaiheessa, mutta seuraavalla aterialla olleet leivät vasta saivat masun turpoamaan sen näköiseksi kuin olisi raskaana ja samalla alkoi ihan mahdoton myllerrys. Ihan uskomattomat väänteet tuli leivästä ja kauhulla odotin seuraavia leipäsatseja ja vannoin, että seuraavalla tankkauskerralla korvaan leivät jollain muulla. Onneksi maha suhtautui hieman paremmin loppupäivän ruokiin, vaikkakin se oli yksi varsinainen kaasupallo. Päivän kohokohta oli kyllä iltapala, sillä ihan oikein piti syödä jäätelöä. Jäätelö on siis se mun paheeni, sitä voisin kiskoa ihan kuinka paljon tahansa ja jotenkin oli outoa, kun jäätelö luki ruokalistassa :D Kyllähän se edelleenkin hyvältä maistui. Herkkuhetken jälkeen olikin aika mennä nukkumaan ja aamulla saikin jännittää mitä se puntari näyttää :D

Aamulla totuttuun tapaan punnitsin itseni heti aamusta vessakäynnin jälkeen. Ihmeekseni paino oli noussut vain 300g. Edellisen päivän olon perusteella olisin voinut olettaa painoa olevan paljon enemmän, mutta hyvä näin. Aamupalaa tehdessä joutuikin kaivamaan ruokalistan eteen, sillä ruokavaliossa on tapahtunut muutoksia ja todennäköisesti menee taas hetki ennen  kuin uusi ruokavalio on muistissa. "Aamu" meni hieman koomassa ja päivällä tulikin sitten kiire kun piti käydä kaupassa ja siitä pitikin lähteä tankostudiolle opettamaan easy-tuntia. Tuli kyllä hyvä fiilis kun sain hyvää palautetta sekä oppilaalta, että studion omistajalta! Sen jälkeen sitten kiireellä kotiin kokkailemaan, ruokaa naamariin ja vielä piti rynnätä salillekin. Edellisestä salitreenistä on varmaa joku reilu 3,5 vuotta eli nyt lähinnä tunnustelin liikkeitä ja painoja. Yllättäväin hyvin tuntui liikeradat olevan vieläkin hallussa eli eiköhän seuraavalla kerralla hommat ala sujua taas :) Vielä toki on 2 osaa ohjelmasta kokeilematta eli tällä viikolla vielä tunnustellaan nuo ennen kuin aletaan kunnolla treenaamaan. Hetki sitten söin illallisen ja uhkarohkeana lisäsin tabascoa kanojen päälle. Olen siis ollut todella herkkä tulisuuden suhteen, mutta nyt tämän dieetin aikana olen oppinut jo sietämää chilijauhetta melko hyvin. Tuo tabasco kyllä pisti taas pasmat sekaisin. Tiesin kyllä, että se on huomattavasti tulisempaa kuin chilijauhe, mutta että niin paljon tulisempaa :D En laittanut sitä kuin muutaman pisaran, mutta silti nenä ja silmät rupesivat vuotamaan. Opin siis, että tabasco on todellakin huomattavasti tulisempaa. Seuraavalla kerralla annos pienenee yhteen pisaraan ja lähdetään pikkuhiljaa totuttelemaan siihen. Nyt vielä iltapalan kimppuun ja siitä nukkumaan. Nyt saakin jännittää sitä, että kuinka jumissa treenatut lihakset ovat huomenna :D

Päivän liikunnat:

60 min Tankotanssi (easy 1 ohjaus)
50 min Kuntosali (selkä-hauis-vatsa)
20 min Aerobinen (kävely-kuntopyörä)

perjantai 24. syyskuuta 2010

Vähän venähti taas tauko :D

Ei kyllä ollut taaskaan mikään yllätys, että bloggailuun on tullut taukoa. Nyt taas tuntuu siltä, että haluan kirjottaa, joten kirjoitellaanpa sitten =)

Aloitellaanpa nyt vähän dieetti asioilla. Aloitin siis 23.8. FitFarmin ilmaisen Go Fat Go-haaseen. Haaste kesti neljä viikkoa ja tässä on minun saldoni tuolta neljän viikon ajalta:

Paino -3,8 kg
Reisi -1cm
Lantio -6cm
Vyötärö -6cm
Rinnanalus: -4cm

Piti laittaa tänne nuo vertailukuvat nätisti vierekkäin, mutta kun tuo kuvien asettelu tuntuu olevan niin pirun hankalaa tällä, niin käykääpä kurkkaamassa ne kuvat täältä.

Tuo virallinen haaste on siis päättynyt, mutta olen vielä tällä hetkellä jatkanut samalla ruokavaliolla. Sunnuntaina olisikin sitten vapaasyönti/tankkauspäivä. Olin alunperin ajatellut herkuttelevani tuolloin huolella, mutta tuntuu, että nykyään melkein noiden herkkujen ajattelukin luo pahan olon, joten taidan sittenkin vain mennä kiltisti Bullin tankkausohjeiden mukaan. Maanantaina sitten alkaakin 10 viikkoa kestävä Lite-jakso. Itse jatkan laihduttajat ryhmässä. Mielenkiinnolla odotan tuloksia =) Koitan nyt päivitellä tänne vähän fiiliksiä dieetin matkalta.

Treenit ovat koostuneet pääasiassa tankoilusta. Voisin nyt ihan tosissani yrittää raahata tän ruhon myös salille, sillä työkuvioni ovat hieman muuttuneet ja vapaa-aikaa löytyy enemmän kuin aiemmin. Olen aika laiskasti jaksanut kuvailla tankotreenejäni, mutta tässä nyt tämmöinen pieni klippi vielä viimeiseksi.



tiistai 23. maaliskuuta 2010

Buzzausta

Olen buzzador eli saan tuotteita testattavaksi, sekä myös ystävieni kokeiltavaksi. Ensimmäinen kampanja päättyi juuri. Kampanjan tuote oli Doven visiblecare Renewing voidemainen suihkusaippua. Pakkauksessa tuli yksi normaalikokoinen (200ml), sekä useampi näytekokoinen (55ml) pullo. Jaon pienet pullot ystävieni kokeiltavaksi ja pidin ison itselläni testissä.


http://www.dove.com/fi_fi/fi_fi/index.html

"Ainutlaatuinen koostumus Nutrium Moisture(TM) teknologialla on suunniteltu hoitamaan ja kosteuttamaan ihoa. Päivittäin käytettynä pehmeämpi ja sileämpi iho seitsemässä päivässä ja huomattavasti kauniimpi iho kolmessa viikossa."

Kerron tässä nyt vain oman mielipiteeni tuotteesta: 

Ensimmäisenä tuoksuttelin tuotetta ja pullosta haistettuna se tuoksui mielestäni hieman liian voimakkaalle. Käytössä tuoksu kuitenki miedontui riittävästi ja itse ainakin pidin tuotteen tuoksusta. Ensimmäisellä käyttökerralla en osannut varautua siihen, kuinka tuote tulee ulos. Voidemainen koostumus ei tule ulos niin sulavasti kuin esimerkiksi geelit eli aluksi tuotetta ei tullut ulos ollenkaan ja ku lisäsin voimaa, niin sitä tulikin melko suuri määrä kerralla. Seuraavilla kerroilla osasin jo annostella paremmin, mutta kun pullo alkoi olemaan lopuillaan alkoi annostelu olemaan taas hankalampaa.

En käyttänyt tuotetta päivittäin, enkä luonnollisestikaan osannut mitata kosteutusta muuten kuin oman fiiliksen kautta. Minulla on melko kuiva iho etenkin talvisin ja tämä ei ainakaan kuivattanut ihoani lisää. Oman tuntuman mukaan iho kosteutui hieman, muttei mitenkään älyttömän paljoa. Ensimmäisten käyttökertojen jälkeen iholle tuntui jäävän jonkinlainen kalvo, mutta totuin nopeasti siihen tunteeseen, joka tuotteesta jäi iholle. Tankotanssijana minulle on tärkeää, että iho jää hieman nahkeaksi, jotta tangolla pysyy parhaiten. Tästä tuotteesta iho jäi juuri hyvän tuntuiseksi eli iho ei varsinaisesti tuntunut nahkealta, mutta tuote ei kosteuttanut ihoa liukkaan sileäksi myöskään.

Käytin suihkusaippuaa sekä käsin, että pesusienen kanssa ja tulin siihen tulokseen, että tätä on parempi käyttää sienen kanssa. Käsin en saanut tuotetta vaahtoamaan kunnolla, joten levitys oli hieman hankalaa. Sienen kanssa tuote vaahtosi loistavasti ja vaahto tuntui kiinteämmältä ja kestävämmältä kuin monissa muissa suihkusaippuoissa. Suosittelen siis sienen käyttöä tämän tuotteen kanssa.

Testasin tuotetta myös meikin puhdistukseen sekä sheivaukseen muiden buzzadorien vihjeiden perusteella. Meikit puhdistui tehokkaasti, mutta tämä ei ärsyttänyt silmiä liikaa eli toimii esimerkiksi reissussa hyvin jos ei halua erikseen kuskata meikinpuhdistusainetta. Jatkuvassa käytössä en itse tätä käyttäisi kasvoille, mutta silloin tällöin käytettynä ei varmasti tee pahaa kasvoillekaan. Sheivauksessa toimi myös aivan loistavasti ja jos tätä tuotetta hankin jatkossakin, niin sheivausgeelit saa kyllä jäädä hyllyyn.

Ihan hyvä fiilis tuotteesta jäi, mutta parantamisen varaakin vielä on.  Hinnalla tätä ei ole pilattu, sillä ohjehinta on 2,30€. Todennäköisesti tulen itsekin hankkimaan tätä jatkossakin. Tuotetta löytää Prismasta, Citymarketista sekä muista hyvin hyvinvarustetuista tavarataloista.


Haluatko itse testata erilaisia tuotteita? Kerron mielläni lisää Buzzadorista jos kiinnostuit =)

lauantai 23. tammikuuta 2010

Elämäntaidon valmennusta

Sain viime syksynä mahdollisuuden osallistua elämäntaidon valmennukseen. Eräs tankotanssifoorumin käyttäjä opiskelee alaa ja kysyi foorumilla, löytyisikö ihmisiä, joita kiinnostaisi elämäntaidon valmennus, sillä heidän opiskelunsa oli siinä pisteessä, että he saivat ruveta ohjaamaan ulkopuolisia ja kaipasivat siis ohjattavia. Itsehän kiinnostuin heti, sillä vaikka elämäni nyt on rullannut ihan mukavasti, niin silti sisälläni oli herännyt halu kehittyä. Onnekseni eräs opiskelijoista vaikutti täällä Tampereella ja pääsin valmennukseen.

Itse en oikein tiennyt mitä odottaa valmennukselta. Tapaamisia oli tiedossa vain neljä tunnin tapaamista. Mitä neljässä tunnissa muka ehtii tapahtumaan? Päätin kuitenkin lähteä avoimin mielin juttuun mukaan ja katsoa mitä tapahtuu.

Ennen ensimmäistä tapaamista sain nipun tehtäviä, jossa oli tarkoitus pohtia elämää ja mitä valmennukselta haluaa. Pyrin vastaamaan kysymyksiin mahdollisimman rehellisesti, sillä monesti huomaan, että valehtelen itsellenikin paljon. Joskus myöhemmin kun katson noita monisteita, niin voin verrata sitten mihin suuntaan elämäni on kehittynyt : )

En nyt lähde erittelemään tähän, mistä kaikesta puhuimme tuolla, mutta sen voin sanoa, että kyllä tuo valmennus avasi omia silmiä. Olen oppinut olemaan tietyllä tavalla hellempi itselle ja se on antanut lisää energiaa, kun ei enää kuluta liikaa omaa energiaa siihen itsensä piiskaamiseen ja sen ansiosta jaksaa tehdä paremmin niitäkin asioita, jotka ennen vaati suuria ponnisteluja. Minulle yksi tällainen asia on ollut siivoaminen. En ole koskaan ollut mikään erityisen siisti ihminen ja kämppä on yleensä ollut siinä kunnossa, että ilman häpeää sinne ei ole kehdannut ketään päästää. Nyt tosiaan siivosin kämpän tämän vuoden puolella ja se on pysynyt siinä kunnossa, että kehtaisin päästää sinne vieraita hyvällä omatunnolla.

Voin siis suositella valmennusta kaikille, jotka ovat kiinnostuneet itsensä ja elämänsä kehittämisestä. Kukaan ei tee sitä muutosta kenenkään puolesta, vaan se täytyy tehdä itse, mutta joskus on ihan paikallaan, että joku ulkopuolinen antaa vinkkejä siitä, mihin suuntaan elämää voi lähteä viemään.

Jos haluat tutustua asiaan paremmin kurkkaa http://www.namaste.fi/

perjantai 22. tammikuuta 2010

Lovely Wednesday


Olimme siis taas Clanin kanssa luomassa tunnelmaa Love Hotelissa kerran kuussa järjestettävässä Lovely wednesday tapahtumassa. Tämän kertaiset pippalot kulkivat nimellä Hotel Room Service part 2 eli samalla teemalla mentiin kuin edelliselläkin kerralla.

Itse hääräsin illan taas french maid asussa ja tällä kertaa sain kunnon korkkarit alleni. Rakastan platformeja ja mielestäni ne ovat huomattavasti mukavammat jalassa kuin normaalit korkokengät. Harmi vaan, kun tuollaisia kenkiä ei pysty käyttämään ns. normaalisti leimautumatta huoraksi. Kerran erehdyin laittamaan tuollaiset kengät baariin ja kyllähän siellä heti tultiin kysymään kuinka paljon yö maksaa :D Tämä tyttö ei vaan viihdy normaaleissa korkkareissa eli pitäydyn yleensä tennareita jalassa, kun ei voi nättejä kenkiä käyttää.


Alkuillasta tanssahtelimme vapaasti ja kiertelimme baaria ympäri. Alkuilta oli kyllä todella vaisu, mietitytti tuleeko ihmiset ollenkaan paikalle. Vaikea uskoa, että kaikki kuitenkaan tipattomalla olisi. Tanssisetti oli tällä kertaa melko pitkä ja siinä oli hieman uusia elementtejä. Aloitimme ensin french maidien kanssa ja tässä biisissä minulla oli tuolitanssisoolo. Rauhallisemman alun jälkeen Clan toi hieman intialaisia tuulia lavalle, reggaetonia kuitenkaan unohtamatta. Välissä taas me maidit pidimme fiilistä yllä, ja jokainen meistä kävi tekemässä oman pienen vapaamuotoisen soolon. Soolojen jälkeen Clan palasi kunnon reggaeton tykityksellä, jossa rynkytettiin kunnolla niin lantiota, rintakehää kuin olkapäitäkin. Itse palasin vielä kerran lavalle muiden maidien kanssa ja saimme biletykseen mukaan yhden kundin yleisöstä. Meininki alkoi jo olemaan katossa ja Clan tuli vielä vetämään loppuhuipennuksena kevään koreografian, jossa on paljon showelementtejä mukana. Jäimme parin maidin voimin vielä hetkeksi yleisön sekaan ja itse jopa tanssin hetken aikaa vielä loppuajasta. Kuviakin oli taas pakko ottaa (yllättäen) ja tässä näkyykin osa niistä.

Tämä taisi nyt olla viimeinen keikka Clanin kanssa nyt pieneen hetkeen, sillä aikatauluni ei anna myöten treenaamiselle tällä hetkellä. Täytyi asettaa asioita tärkeysjärjestykseen ja nyt täytyy panostaa muihin asioihin, sillä Clanissa pysyminen olisi vaatinut minulta liian paljon tällä hetkellä. Täysin en kuitenkaan aio luopua ryhmästä ja opettelen uusia koreoita muiden mukana, mutta muut reggaeton treenit sekä keikkailu jää nyt tauolle.

keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Hengissä selvittiin!

Nyt on Circus Ruskan keikka hoidettu. Lauantai meni yllättävän nopeasti ja nyt tuntuu, että esityksestä olisi jo ikuisuus. Ehkä se johtuu siitä, että jouduin heti kiinnittämään huomioni tämän iltaista Clan Reggaetonin keikkaa varten. Tänään siis tapahtuu taas Love Hotelissa ;)

Lauantaina heräilin aamupäivästä (työyö siis takana) ja aamupalan jälkeen lähdin heti Pakkahuoneelle, kenraaliin. En tajunnut ottaa treeni-/esiintymisvaatteita mukaan, sillä minulla oli käsitys, että päivällä olisi ollut vain tekninen läpimeno. Onneksi, ennen meidän vuoroa oli hyvin aikaa, niin ehdin tekemään vielä pienen kävelylenkin kotiin. Kenraali sujui melko hyvin, mutta itse kaaduin melko huolellisesti, kun tulin jousimiehestä alas. Huvittavinta siinä oli se, että pääsin itse liikkeestä turvallisesti alas, mutta siinä vaiheessa, kun kaiken piti olla ok, niin tasapaino petti. Noh, epäonnistunut kenraalihan tietää hyvää esitystä!

Kenraalin jälkeen selvisin kotiin syömään ja ompelemaan asua parempaan kuosiin. Asu oli nimittäin ihan liian iso leveyssuunnassa, sillä mitat oli ilmeisesti otettu väärin. Omin näppärin käsin sitten kavensin sivusaumat ja heti näytti paremmalta. Jatkossa olisi kyllä ihan asiallista hoitaa tuo vaatepolitiikka paremmin.

Kuuden pintaan valuimme kampaamolle laittautumaan. Laitoin kaikkien hiukset kuosiin ja olin onnellinen, että kampaus oli hyvin yksinkertainen geeliwetlook kampaus. Hiukset vaan märäksi ja geelin kanssa vedettiin kaikki hiukset taakse. Kirsi, joka teki myös zombiemaskeja halloween Pippoloita varten, teki meille liskomaskia. Kirsi on kyllä niin näppärä tekemään noita ja siinä ei kovin kauaa nokka tuhissut, kun kaikilla meillä oli puolet kasvoista sinisenä. Kiitos Kirsille jälleen! Saimme myös mielenkiintoisia katseita, sillä harva osaa olettaa näkevänsä lauantai-iltana hämärässä kampaamossa  liskoporukkaa :D

Kymmeneltä siirryimme Klubin puolelle ja siitä, hetken päästä pääsimmekin Pakkahuoneen takahuoneeseen. Ehdimme lämmittelemään hetken ennen shown alkua. Aika tuntui matelevan verhojen takana. Vaikka olimme ensimmäisiä esiintyjiä, niin jouduimme odottelemaan tovin takana, sillä yleisön piti päästä paikoilleen ja juontaja veti siinä ensin kymmenisen minuuttia settiä, jossa opetti myös yleisölle jonkun tanssin.

Itse esitys tuntui menevän hujahduksessa läpi. Pientä härdelliä siinä oli koko ajan ja se kuukausi lisää treeniaikaa ei olisi ollut pahitteeksi. Kokonaisuus kuitenkin näytti yllättävänäkin hyvältä, vaikka sitä säätöä oli paljon. Tässä lopputulos kahdesta eri suunnasta:

Vasemmalta puolelta
Oikealta puolelta

Oman setin jälkeen purimme tangot pikaisesti ja siirryimme lavan sivuun seuraamaan vielä muita esityksiä. Täytyy kyllä sanoa, että hienoja esityksiä oli. Pitäisi joskus käydä ihan katsomassa vastaavanlaisia tapahtumia maksavan asiakkaan roolissa.

Ihan hyvä fiilis siis jäi tuosta tapahtumasta ja seuraavalla kerralla sitten kaikki sujuu paremmin ;)

perjantai 15. tammikuuta 2010

Iik, huomenna se tapahtuu!

Huomenna on siis showryhmän ensimmäinen julkinen esiintyminen. Jos jollekin on jäänyt epäselväksi, niin menemme show2 ryhmän kanssa Circus Ruska festareiden Mega Circus Carnival Clubiin esiintymään. Kaikki kynnelle kykenevät paikalle siis!



Tuollaiset esityksen valmistelussa on yllättävän suuri homma ja tuntuu, että moni asia on mennyt hieman pieleen. Asut tulee viime tingassa ja maskeerauksen kanssa on pientä säätöä jne. Toivottavasti itse esitys menee nappiin! Seuraavalla kerralla sitten, koittaa hoitaa nämä pohjatyöt paremmin ;)

maanantai 11. tammikuuta 2010

Touhukas sunnuntai

Minun sunnuntait kuluu yleensä täysin koomatessa. Nukun pitkään, istahdan tietokoneen ääreen ja huomaan, että päivä meni täysin ohi. Tämä sunnuntai oli hieman erilainen kuin nuo normaali sunnuntait, sillä draivi on edelleenkin päällä.

Heräsin jo yhdeksältä, joka on minulle aikaisin, kun kyseessä on vapaapäivä. En tosin olisi herännyt, jos herätyskello ei olisi soinut, mutta normaalisti olisin todennäköisesti vaan käynyt sammuttamassa kellon ja painunut takaisin peiton alle. Nyt tosiaan sain itseni pystyyn ajoissa ja aloitin aamun perinteiseen tapaan tietokoneen ääressä aamupalaa syöden. Tähän yleensä jumahdan, mutta nyt pari tuntia nettiselailua sai riittää. Ilman sen kummempaa henkistä pakottamista aloin taas siivoamaan. Tiskasin, imuroin, järjestelin tavaroita ja pesin pari koneellista pyykkejä. Kummallinen tunne, kun saan tehtyä kotihommia ilman sitä henkistä pakottamista.

Myös Wilma tuli käymään kylässä, joka oli myöskin jokseenkin outoa. Minun luona harvoin käy vieraita, saati, että itse kutsun ketään :D Nyt on kuitenkin koti siinä kunnossa, että kehtaa jopa pyytää ihmisiä. Pelattiin siinä hieman guitar heroa, peliä johon olen itse jäänyt koukkuun, vaikken sitä pahemmin ehdikään pelaamaan. Harmi vaan, kun minulla on vain yksi kitara eli aina toinen joutuu vaan katsomaan. En kuitenkaan usko, että sille toiselle kitaralle tulisi niin paljoa käyttöä, että sen viitsisi hankkia

Pelailun jälkeen käppäilimme 7th Heaven Dance Studiolle treenihin. Treenasimme taas lauantaita varten ja treenit on todellakin tarpeen. Suunta on onneksi ylöspäin koko ajan, mutta silti tuntuu, että esitys tulee aivan liian nopeasti. Saimme näissäkin treeneissä taas muutaman asian parempaan suuntaan, mutta myös takapakkia tapahtuu. Tuntuu, että suuri treenimäärä väsyttää ihmisiä ja kehokaan ei tahdo toimia haluamalla tavalla.

Treenien jälkeen oli aika huoltaa kehoa, joten suuntasin Sykkeelle venyttelytunnille. Vaikka olenkin taas venytellyt joka ilta tunnollisesti kotona, niin tekee hyvää venytellä edes kerran viikossa huolellisesti. Oma iltavenyttely on siis enemmänkin palauttavaa venyttelyä ja käyn koko kropan vain hyvin pikaisesti läpi. Venyttelytunnilla taas pysymme venytyksissä pidemmän aikaa ja jotenkin sitä pystyy itse rentoutumaan paremmin, kun ei tarvitse itse miettiä mitä tekee minkäkin jälkeen ja kuinka kauan venytyksessä pysytään.

Venyttelyn jälkeen kävin vielä saunomassa höyrysaunassa. Rakastan höyrysaunaa, sillä siellä on tasaisen mukava lämpö koko ajan. Hengittelen siellä syvään ja annan ajatusten juosta. Saunomisen jälkeen nautiskelen
yleensä vielä pitkästä  kuumasta suihkusta. Kotona en siitä herkusta pääse nauttimaan, sillä minulla on hyvin rajallinen määrä lämmintä vettä käytössä.

Kotona vielä tiskasin ja laitoin ruokaa. En muista milloin olisin saanut näin paljon aikaiseksi “vapaa”päivänä. Vapaa sitaateissa siksi, että nuo treenithän on periaatteessa minulle työtä, mutta etenkin nyt kun treenaan itse mukana, niin se ei tunnu lainkaan työltä. Ennen nukkumaanmenoa tein vielä rentoutusharjoituksen ja sen jälkeen nukuinkin kuin tukki aamuun asti.

lauantai 9. tammikuuta 2010

Päivystystä

Päivystin siis tänään kotona kampaamotöitä. Oli siis pakko herätä ajoissa, sillä kymmenestä eteenpäin minun piti olla valmis rynnistämään kampaamolle heti, kun puhelin soi. Pitäisi varmaan useamminkin tehdä tämmöisiä päivystysvuoroja, sillä muuten en kyllä saa itseäni ajoissa sängystä ylös.

Sain puuhasteltua kotihommia heti aamusta. Tuli tiskattua ja imuroitua, joka on minulle harvinaista näin tiheällä välillä. Ehkä minustakin vielä tulee kodin hengetär joskus. Lisäksi paikkailin taas farkkuja. Kohta olisi varmaa korkea aika ostaa uusiakin farkkuja, mutta vihaan sitä sovittelua. Jos se riittäisi, että kävisi kaupassa vain katsomassa, mitkä näyttää hyvältä, niin varmasti ostelisinkin enemmän vaatteita. En vaan jaksa sitä vaatteiden kanssa vekslausta, jota uusien vaatteiden sovittaminen vaatii. Se on varmaan yksi syy siihen, miksi vaatekaappi on täynnä löysiä treenivaatteita. Niitä ei tarvitse sovittaa, kunhan vaan hankkii riittävän isoa kokoa, niin ne on varmasti hyvät :D

Takaisin tähän päivään … olin jo asennoitunut siihen, ettei puhelua tule, kun työkaverini soitti ja sitä sitten lähdettiinkin töihin. Onnekseni eräs nainen oli saanut päähänpiston ja halusi hiuksia reilusti lyhyemmäksi. Minä sain siis töitä ja oli mukava päästä tekemään kunnon mallinmuutos. Toivottavasti asiakaskin tykkää uudesta lookistaan : )

Loppupäivä menikin rennosti, tietokoneen ääressä tyypilliseen tapaan. Nyt vaan sai datailla hyvällä omallatunnolla, sillä olin saanut asiat hoidettua jo ennen töihinlähtöä. Kello onkin jo yllättävän paljon ja ihmeekseni jopa minua väsyttää hieman. Jospa sitä olisi fiksu ja kävisi iltapesulla ja tekisi venyttelyt, jonka jälkeen menisi jo nukkumaan. Huomenna on nimittäin mukava päivä tiedossa ja voisi koittaa heräillä kohtuullisen ajoissa.

perjantai 8. tammikuuta 2010

Draivi päällä!

Minulla on ihan eriskummallinen olo. Tuntuu, että virtaa riittää enemmän kuin normaalisti. Tai ainakin käytän sen virran eri tavalla hyödyksi kuin aikaisemmin. Voisin koittaa tähän eritellä hieman asioita, jotka on toisin verrattuna aiempaan.

Olen jo pidemmän aikaa haaveillut terveellisemmästä elämäntavasta, sillä omat tottumukseni ovat suoraan sanottuna syvältä. Oikeastaan ainoa asia, joka minulla on ollut kunnossa on liikunta. Tanssi on niin lähellä sydäntä, että en osaa kuvitella eläväni ilman sitä missään tapauksessa. Toivoisin, että joskus pääsen siihen tilanteeseen, että myös terveellinen ruokavalio on samanlaisessa asemassa kuin tanssi. Pyrkimyksenäni on lisätä luomuruoan käyttöä, sekä siirtyä enemmän raakaravinnon puolelle.

Tämän hetkinen ruokavalioni on erittäin niukka rahatilanteen takia. Kutsun itse tätä “ei oo rahaa”-dieetiksi :D Ruokavalioon siis kuuluu puoli-ilmaisia aineksia, mutta edellisestä samasta dieetistä poiketen aion käyttää myös jauhelihaa ja vihanneksia. Tosin vielä tyydyn ihan pakaste vihanneksiin sekä tavalliseen jauhelihaan. Lämpimiä ruokiani ovat siis tumma makaroni-jauheliha-vihannes sekoitus sekä hernekeitto. Muuten tulee vedettyä puuroa ja näkkäriä. Silloin kun on ollut rahaa enemmän, niin olen syönyt hyvin paljon ulkona ja sen vähäsen, mitä kotona on tehnyt, on ollut puolivalmista ruokaa eli keho ei todellakaan ole saanut sitä ravinnetta, mitä se tarvitsee.

En mukamas ehdi tekemään ruokaa, kun on aina niin kiire ja olen mukamas niin huono tekemään ruokaa, etten oikein uskalla lähteä tekemään mitään siellä keittiössä. Tekosyitä löytyy paljon. Olen kuitenkin päättänyt, että vielä nuo uskomukset muuttuu. Niin kauan, kun uskottelen itselleni, etten pärjää keittiössä, en varmasti tulekaan pärjäämään, mutta jos nyt alan luomaan uskoa positiivisempaan suuntaan niin ehkäpä jo vuoden päästä syön huomattavasti terveellisemmin kuin tänään. Olen oppinut sen, että on turha lähteä haukkaamaan liian isoa palaa kerralla, sillä silloin homma menee yleensä puihin. Jospa sitä nyt malttaisi lähteä tekemään muutoksia pikkuhiljaa, niin ehkä saisin pysyvämpiä tapoja.


Kylläpä juttu lähti rönsyämään :D Ruokavalio on siis yksi asia, joka on jo muuttunut hieman (olosuhteiden pakosta tosin). Olen lisännyt veden juontia, sillä olen juonut aivan liian vähän vettä aiemmin. Hankin ennen joulua itselleni piikkimaton, jonka päälle menen aina nukkumaan mennessäni köllöttelemään selälleen tai vatsalleen. Nyt olen oppinut myös kestämään sen kivun, joka syntyy maton päällä istumisesta. Olen nukkunut yöni huomattavasti paremmin, tiedä sitten johtuuko se piikkimatosta vai jostain muusta, mutta itse ainakin haluan uskoa maton tehoon. Sain joululahjaksi kirkasvalolampun, joka on tuonut huomattavasti helpotusta aamuihini. Tuntuu, että saan silmät huomattavasti paremmin auki, kun saa heti aamusta kunnon annoksen valoa. Normaalistihan saatan olla pystyssä muutaman tunninkin, ennen kuin saan itseni käyntiin.

Kaikki nämä pienet muutokset ovat luultavasti vaikuttaneet siihen, että nyt tuntuu energiaa piisaavan tai lähinnä tuntuu, että saan huomattavasti enemmän aikaiseksi. Olen jaksanut kirjoittaa blogia jatkuvasti … Kämppäni näyttää kodilta, eikä kaatopaikalta … Olen tosiaan nyt tehnyt itse ruokani, vaikkakaan se ruoka ei ole kovin kummoista … Olen suunnitellut tankotanssitunteja paremmalla ajalla …

Tosin nyt täytyy kyllä perjantai-illan kunniaksi sanoa, että nyt tuntuu siltä, että kaipaa lepoa. Tänään siis otetaan lunkisti (tosin ainakin yksi koneellinen tulee pestyä pyykkiä), pyritään menemään ajoissa nukkumaan ja huomenna päivystän kotona kampaamotöitä. Joudun siis nousemaan sen verran ajoissa, että olen kymmenen jälkeen valmiusasemissa lähtemään töihin jos puhelin soi. Minulla on sellainen tunne, että huomenna saan jopa jotain aikaiseksi taas : )

Nyt tuli sitten “hieman” tätä asian ohi menevää juttua … saa nähdä kuinka paljon tulee jatkossa kirjoitettua ja mistä. Nyt annan palaa vaan fiiliksen mukaan, joten pahoittelut jos joku tätä blogia lukee ja haluaa lukea vaan tanssijuttuja. Tanssijutuista voisi kuitenkin sen verran sanoa tähän loppuun, että muistin sen alkulämpän! Tuntui muuten tosi tehokkaalta, eli tuli kunnolla lämmin ja se lämpö pysyi todella hyvin! Melko rankkahan se on, mutta ei niin rankka etteikö sen jälkeen jaksaisi vielä tehdä muutakin. Tokihan treeneissä tuli sitten tehtyä muutakin ja nyt on sitten koko kroppa taas ihan jumissa, vaikka tein vielä ne ilta venyttelyt ennen sänkyyn menoa.

torstai 7. tammikuuta 2010

Alkulämppää

7th Heaven Dance Studiolla alkoi kevätkausi tällä viikolla. Sehän tarkoittaa sitä, että alkulämmittely menee uusiksi. Tuttuun ja turvalliseen tapaan en tietenkään osannut suunnitella sitä ajoissa, vaan suunnittelu jäi viimeiseen iltaan. Nimenomaan iltaan, sillä päivä sujui siivoillessa, sekä treenatessa. Eipä ole muuten minun kämppä näyttänyt näin siistiltä pitkään aikaan, mitä se nyt on. Jospa nyt vaikka saisi taas jatkettua jokailtaista venyttelyrutiinia, kun lattialla on tilaa ja se on puhdas.


Uuden lämmittelyn suunnitteluun meni yllättävän paljon aikaa. Selvisin viime yönä nukkumaan vasta joskus kahden jälkeen, sillä ajantajuni katosi totaalisesti, kun uppouduin ajatuksella suunnitteluun. Halusin tähän sarjaan mahdollisimman yksinkertaista liikettä, jotta jokainen pystyy keskittymään myös puhtaaseen tekniikkaan ja liikkeet pystyy myös tekemään suuremmalla teholla, kun ei tarvitse miettiä, että mihinkäs se käsi meni, kun jalka menee tuonne. Halusin myös siihen selkeän aerobisen osuuden, jotta myös peruskunto paranisi hieman. Kokonaisen tankotanssikoreografian läpimeno on kuitenkin rankkaa ja esiintymistä helpottaa, jos paukkuja riittää vielä siellä loppupuoliskollakin. Mukana on myöskin nivelten pyörittelyt, lihaskuntoa ja kevyet venytykset. Kestoa tälle koko setille tuli ruhtinaalliset 17 minuuttia. Melko pitkä setti siis, mutta tämän jälkeen kyllä pitäisi olla varmasti lämmin. Toivottavasti vaan ei ole liian rankka, sillä alkulämmittelyn tarkoituksena ei ole kuitenkaan väsyttää ihmisiä loppuun.

Kampaamolla oli hiljainen päivä, joten päivä meni sarjaa opetellessa. Kovasti jännittää muistanko sitä ulkoa, sillä materiaalia on paljon, eikä se ole vielä lihasmuistissa. Kohta sen sitten näkee ... Muutaman tunnin jälkeen se on jo melko vahvasti muistissa sillä toisto tekee tehtävänsä. Kertaus on opintojen äiti ;)

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Uusi vuosi, uudet kujeet!

Kliseinen otsikko, mutta olkoon :D Tämä vuosi tosiaan tuo taas muutoksia elämääni. Tuntuu, että sen ajan, kun olen asunut Tampereella, elämäni on muuttunut tasaista tahtia. Kun yhden oven on sulkenut, niin toinen on auennut. Elämäntilanteeni takia joudun taas sulkemaan muutaman oven, mutta katsotaan mitä se tuo tullessaan.

Joudun karsimaan tanssitreenejä nyt rankalla kädellä ja joudun jättämään Clan Reggaetonin kanssa keikkailun, sillä keikkailuun vaativa treeni vie liian paljon aikaa ja energiaa tällä hetkellä. Ajattelin kuitenkin käydä ryhmän omalla tunnilla opettelemassa uusia koreografioita, jotta voin joskus palata remmiin mukaan, jos elämä näyttää siltä että pystyn taas treenaamaan täyspainoisesti ja pystyn kehittämään itseäni.

Tankotanssi pysyy kuitenkin vahvasti mukana, sillä sehän on myös minun työni. Sitä työtä tuntuukin riittävän urakalla. Showryhmien kanssa pitäisi puskea esityksiä melko hurjaa tahtia. Show2 ryhmän kanssa siis on tuo Circus Ruskan esitys REILU VIIKON PÄÄSTÄ! Show1 ryhmän kanssa alemme työstämään esitystä Helsingin reissua varten, joka on helmi-maaliskuussa. Vielä pitäisi tehdä 3 muuta esitystä ryhmien kanssa Tampereella järjestettävään showcase tapahtumaan. Niin ja helmikuussa olisi vielä yksityiskekkerit, johon olen lupautunut tekemään trion Wilman ja Iisan kanssa. Ajattelin hyödyntää siihen kesän tunneilla tehtyä koreografiaa, sillä en millä ehdi/jaksa suunnitella jotain ihan uutta.

Haluaisin myös kehittää itseäni. Sekä tanssin saralla, että muutenkin. Tämä jatkuva kirjoittaminen on osa sitä prosessia, sillä nyt tuntuu siltä, että haluan kirjoittaa, niin nyt kirjoitan. Yritän oppia luottamaan omaan fiilikseen ja pyrin nauttimaan elämästä sellaisena, kuin se on. Voi siis olla, että kirjoittelen tänne jatkossa myös hieman muuta löpinääkin kuin vain tanssijuttuja. Toki on myös mahdollista, että palaan pian taas normaalirytmiin ja kirjoitan vain parin tai kolmen kuukauden välein jotain :D

tiistai 5. tammikuuta 2010

Kangas hankittu!

Olipa säätöä tuon kankaan kanssa. Totesin, ettei minulla ole aikaa lähteä metsästämään sitä kangasta muualta, sillä en omista autoa eli oli vaan tyydyttävä Euro Kankaan valikoimaan. Kävin tänään ensin piipahtamassa siellä ilman rahaa, sillä halusin tietää kuinka paljon kangas tulee kustantamaan. Pyysin apua tällä kertaa, sillä itse penkomalla en löytänyt sieltä mitään. Päädyimme palvelijan kanssa ensin siniseen paljettikankaaseen, jolla olisi ollut hintaa 29€ per metri. Onnekseni, kun palasin sinne rahojen kanssa, toinen palvelija huomasi, ettei tätä kangasta ollut tarpeeksi. Siinä sitten etsimme toista kangasta tämän paljettikankaan kaveriksi, mutta pähkäilyn jälkeen tulinkin siihen tulokseen, että otin pelkästään tätä toista kangasta. Tuli muuten hieman edullisemmaksi, sillä tämä kangas, jota loppujenlopuksi ostin, maksoi vain 3,90€ per metri.

Eihän tämäkään kangas ollut sitä mitä etsin, mutta parempi kuin ei mitään. Ajattelin väkertää asuihin myöhemmin paljettinauhasta suomumaista kuviota. Harmi vaan, kun tuohon Circus Ruskan tapahtumaan on liian vähän aikaa eli siellä joudumme olemaan ilman kuviointia. Noh, toivottavasti itse tanssi on sen verran näyttävä, ettei yleisö edes ehdi kaipaamaan hienoa kangasta :D

Laitetaanpa tähän loppukevennykseksi vielä yksi valokuva samoista treeneistä, joissa keksin tuon uuden istunnan. Liike on siis perhonen ja se on ollut pitkän aikaa minulle hyvin vaikea liike. Nyt se kuitenkin on alkanut sujumaan jotenkuten ja tässä on yksi todiste siitä. Paremmannäköisiäkin versioita olen tehnyt, tuo oli jo hyvin väsymyksestä tutiseva versio, mutta nyt sentään löytyy edes yksi valokuva kyseisestä liikkeestä.


Edit. Kiitoksen muuten Wilmalle tästä, sekä siitä istunta kuvasta ;)

maanantai 4. tammikuuta 2010

Vaatepaniikkia


Miksi sitä ei koskaan voi hoitaa asioita ajoissa? Toki nyt voi vedota jouluun ja uuteen vuoteen, ettei mukamas ole pystynyt viemään asiaa eteenpäin, mutta pohjimmiltaanhan tämä johtuu ihan siitä omasta saamattomuudesta. Olemme siis menossa show2 ryhmän kanssa esiintymään Mega Circus Carnibal Clubiin eikä meillä ole vielä esiintymisvaatteita. Vaatteiden tekijä ollaan kyllä löydetty, mutta nyt iski paniikki kankaan kanssa. Kävin yhdessä kangaskaupassa, eikä siellä ollut mitään kangasta, joka olisi ollut edes lähellä sitä, mitä etsin. Nyt sitten yritän epätoivoisesti miettiä, miten pääsisin kauempana sijaitseviin kangaskauppoihin. Noh, keskiviikkoon asti aikaa hankkia ne, eihän tässä vielä mikään kiire ole :D

lauantai 2. tammikuuta 2010

7th Heaven Dance Studion pikkujoulut



Enpä taas saanut aikaiseksi kirjoittaa tästä ajallaan, mutta onneksi loppiaiseen on aikaa, niin ei tunnu pahalta kirjoittaa pikkujouluista, vaikka eletäänkin jo vuotta 2010. Studion pikkujoulut siis järjestettiin 13.12.2009. Tapahtuma aloitettiin jumittelulla ja oppilaat tuntuvatkin tankoilevan heti innolla, kun me kaikki ohjaajat katosimme sivummalle. Itse järjestelin esitystä varten tarvittavia tavaroita, sekä opettelin omaa porokoreografiaani, sillä yksi tanssija show1 ryhmästä olikin odotettua pidempään sairaslomalla.

Noin tunnin jamittelun jälkeen oli aika aloitta esitykset. Aloitimme siis kuumalla porotanssilla, jota minä opettelin kuumeisesti ennen esitystä :D Onneksi en tyrinyt esitystä, sillä olisi noloa jos itse ohjaaja mokaisi ja oppilaat vetäisivät täydellisesti .

Pienen tauon jälkeen Iina esitti jouluaiheisen freestyle tanssin. Iinan freestyle on kyllä niin vahvaa, ettei siitä kyllä näin katsojan silmin huomaa, että onko siinä koreografia pohjalla vai vedetäänkö ihan tuntuman mukaan.

Viimeisenä esityksenä oli minun ja Wilman duo. Esitys sujui yllättävän hyvin treenimäärään nähden ja osittain improaminen toimi tehokkaasti. Toivottavasti muilla oli yhtä hauskaa kun meilläkin oli : )

Esitysten jälkeen porukka keskittyi lähinnä seurusteluun ja herkutteluun. Itse taas ehdin vasta tässä vaiheessa tangolle ja jaksoin muutamia liikkeitä kokeilla. Oli ihan outo tunne, kun muut katsoivat ja taputtivat vierestä. Kaipa sitä on sitten sen verran kehittynyt, että vähemmän aikaa harrastaneiden silmissä näyttää paremmalta kuin mitä sitä onkaan :D Aika pian minäkin sitten siirryin lattialle istuskelemaan ja juoruamaan.

Täytyy kyllä sanoa, että oli kyllä erittäin onnistuneet pikkujoulut. Sopivasti treenailua ja sopivasti esityksiä sekä tietysti sitä juoruilua. Seuraavia juhlia odotellessa ;)