lauantai 31. joulukuuta 2011

Vuoden viimeinen tanssi

Oikein hyvää Uutta Vuotta vaan kaikille lukijoille!

Tässä vuoden 2011 viimeinen tanssi 2,5 tunnin treenien perään.


keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Vuoden viimeinen keikka!

Lauantaina meillä oli tosiaan vuoden viimeinen keikka ja kyllä jäi hyvä fiilis tuosta setistä. Etukäteen vähän jännitti, sillä areenana oli Tampereen Työväen Teatterin pikkujoulut eli esiintymisen ammattilaisia oli myös yleisössä. Onneksi tuokin yleisö kuitenkin otti meidät lämpimästi vastaan ja eli hyvin mukana esityksessä. Videolla nuo yleisön äänet ei kuulu niin selkeästi kuin mitä ne kuului lavalle, mutta helppoa oli flirttailla yleisölle kun yleisö kommunikoi takaisin! Nyt aloitan ansaitun joululomani!


torstai 15. joulukuuta 2011

Kehitystä tapahtuu!

Voimistelutreenit on taas sujuneet huomattavasti paremmin kun olen malttanut antaa kropalle myös lepoa. Nyt on muutamalla kerralla huomannut selkeää kehitystä monessa asiassa. Pelko ei tule niin voimakkaasti esiin kuin ennen ja vaikka en olisi viikkoon käsien päällä, tuntuu että voin jatkaa siitä pisteestä eteenpäin mihin viimeksi on jääty. Ennen tulokset olisivat ehtineet jo nollantua tuossa viikossa ja käsien päälle meneminen olisi ollut taas yhtä kauheaa kun ensimmäisellä kerralla.

Taidot myös karttuvat silminnähtävästi kerta kerralta. Viime viikolla esimerkiksi sain nostettua ja pidettyä hetken päälläseisonnan sekä kerän, että straddlen kautta nostettua. Silloin ei vielä onnistunut jalkojen pitäminen etuspagaattiasennossa, vaan lantio kippasi aina liikaa jompaan kumpaan suuntaan. Jalat suorana pysyin tosiaan hetken, mutta huojuminen pakotti aina tulemaan alas. Eilen taas perus päälläseisonta pysyi huomattavasti vakaampana ja päätin itse milloin tulen alas. Asento pysyi hyvin hallinnassa vaikka jalat olivat etuspagaatissa eli selkeää kehitystä oli tuossa. Jospa sitä seuraavalla kerralla pystyisi jo siirtämään jalkoja eri asentoihin hallitusti.

Eilisissä treeneissä myös opin tuntemaan miltä tuntuu kun oikeasti työntää käsillä lattiaa vasten käsilläseisonnassa. Nyt alkaa pikkuhiljaa tuntumaan ihan realistiselta se tavoite, että joskus pystyn seisomaan käsieni päällä ilman tukea. Aikaahan tuohon varmasti tulee kulumaan, mutta mihinkäs tässä olisi kiire.

Olen kyllä ollut erittäin tyytyväinen tuohon voimisteluvalmennukseen. Valmentaja puskee minua epämukavuusalueelle jatkuvasti, jotta kehitystä tapahtuu, mutta huolehtii myös onnistumisen tunteen hankkimisessa, jotta motivaatio säilyy.

Ohessa pari sirkuskuvaa, vaikkei ne tähän postaukseen liitykään =)

tiistai 13. joulukuuta 2011

Retro Cupcakes!

Pakko hehkuttaa tännekin! Olen luotsannut 7th Heaven Showryhmää syksystä 2009 asti. Ryhmän toiminta on toki koko ajan kehittynyt ja kasvanut, mutta nyt on ihan uusi vaihde silmässä. Nyt ryhmällä on uusi nimi ja meillä on melkoiset suunnitelmat monen asian suhteen. Kuulumisia voi seurata facebooksivuillamme ;)

Olemme monesti aikaisemminkin miettineet ryhmän nimen vaihtamista, mutta emme ikinä keksineet riittävän hyvää nimeä. Tuo asia oli jo ehtinyt unohtua kokonaan kunnes yksi ryhmämme jäsen, joka oli joutunut olemaan paljon pois treeneistä ja oli tästä asiasta hieman ahdistunut, oli nähnyt unta jossa poissaolojen aikana ryhmän sisälle oli muodostettu uusi ryhmä, jonka nimi oli Retro Cupcakes. Tämä porukka oli tekemässä hienoja promokuvia ja muuta mukavaa. Kun kuulimme tästä unesta, totesimme tuossa olevan meidän uusi nimi.

Nyt sitten on suunnitteilla promokuvaukset, logo, ryhmän vaatteet, uudet esitykset ja kaikkea muuta mukavaa. Sunnuntaina kokoonnumme pähkäilemään yhdessä mitä kaikkea tulevaisuus voisi tuoda tullessaan. Saas nähdä mitä pähkähulluja ideoita saamme päähämme ja mitä niistä lähdemme toteuttamaan.

Täytyy kyllä sanoa, että tässä porukassa on niin loistava ryhmähenki, ettei mitään rajaa. Paras ryhmä ehdottomasti, jossa olen ikinä ollut mukana!

lauantai 10. joulukuuta 2011

Juhlakausi...

Kivaa joo kun keikkaa pukkaa ja pääsee esiintymään, mutta nuo keikat tuppaavat yleensä olemaan melko myöhään, jolloin myös nukkumaanmeno viivästyy ja aamut on rankkoja. Päivät menee jonkin sortin koomassa ja sitten kun pitäisi nukkua, sitä piristyy.

Tänä vuonna olen myös päässyt itse juhlimaan, sillä en ole enään 24/7 töissä kuten aiempina vuosia. Vähän on vaan tuo juhlakunto päässyt heikentymään tässä vuosien varrella ja hyydyn jo siinä vaiheessa kun muut vasta käynnistyy. Tiedä sitten onko se hyvä vai huono asia :D

Pikkujoulukeikkoja on siis ollut jo jokunen ja vielä tämän viikon lauantaina olisi yksi keikka jäljellä. Sen jälkeen pääsee rauhoittumaan ja toivottavasti saan myös normaalirytmin pian päälle! Parista keikasta on otettu videota, mutta en ole vielä saanut nähdä niitä edes itse. Laitan ne kyllä näkyville, heti kun vaan saan ne käsiini!

Omat treenit ovat jääneet ihan minimiin. Tankotunnit, joilla olen itse ollut oppilaana, ovat nyt minun ohjauksessani toisen ohjaajan ollessa sairaslomalla. Nuo keikat kuluttaa kroppaa jotenkin eri tavalla, joten kroppa ei ole palautunut entiseen tapaan. Tämän takia taas kaikki "ylimääräiset" treenit on joutunut pudottamaan pois ohjelmasta. Oikeastaan, ainoa oikea treeni minulla on viikottainen voimistelutreenit valmentajan kanssa. Onnekseni olen saanut huomata, ettei kässäripelkopeikko ole tullut vierailemaan, vaikken päivittäin käsien päällä olekaan ollut. Olen siis kehittynyt hieman, vaikka treenaankin tällä hetkellä vain kerran viikossa.

Näillä mennään mitä on!

Btw. Tuo Circus Night keikka meni freestyleks :D

torstai 1. joulukuuta 2011

Mikä siinä on niin vaikeeta?

Treenaaminen sujuu muiden seurassa ihan hyvin etenkin valmentajan edessä. Pystyn suunnittelemaan muille hyvän treenitunnin. Pystyn myös suunnittelemman muille koreografioita, mutta sitten kun pitäisi itse suunnitella itselle koreografia ja treenata sitä itsekseen, mikään ei tunnu onnistuvan.

Monesti olen yrittänyt suunnitella keikalle koreota, mutta aina kuitenkin olen päätynyt heittämään lonkalta jotain. Itsellä onneksi on vahva pohja tuohon hommaan eli esitykset sujuu, vaikkei suunnitelmaa olekaan. Ensi maanantaina olisi seuraava keikka tiedossa ja tänään yritin aloittaa suunnittelun ... vaan mikä olikaan lopputulos ...

Biisi tuli analysoitua ja totesin, ettei se ole kaikista helpoin biisi. Ei se mitään, tykkään haasteista. Seuraavaksi ajattelin tanssia vapaasti muutaman kerran biisiin, jotta edes muutama kohta alkaisi muotoutumaan. Biisi siis soimaan ja tangolle. Tästä lähti se alamäki. Edes ne ihan perusasiat ei suostunu sujumaan millään tavalla. Siis ne liikkeet joiden pitäis mennä vaikka unissaan. Yleisön edessä voin kyllä ottaa riskejäkin ja tehdä liikkeitä joista en ole 100% varma ja kyllä ne yleensä silloin sujuvat. En vain ymmärrä mikä siinä on tosiaan niin vaikeaa treenata yksin.

Enpä siis saanut noissa treeneissä mitään konkreettista aikaan, mutta onhan tässä vielä hurjat 4 päivää aikaa tuota kehittää. Nämä päivät ja illat toki on vaan jo täynnä ohjelmaa, mutta ei anneta sen häiritä. Viikonloppuna varmasti ehdin jo paperille kehittämään jotain, vaikka velvollisuus viekin Lahteen sukujuhliin. Maanantaina sitten olisi päivällä vielä aikaa treenata ja toivoa, että suunnitelmat toimivat. Aina on onneks tuo plan-B eli freestyle jos tälläkään kertaa tuo suunnittelu ei tuo tulosta.

Huomenna onkin ohjelmassa esiitymisasun ja maskin tarvikkeiden hankintaa. Jossain välissä pitäisi ehtiä tuo asukin tuunata ja testata toimiiko tuo mun maskeeraussuunitelma. Itse kun en ole ammattilainen kummassakaan hommassa, niin räpiköimiseenkin saa varata aikaa.

Niin mikäs keikka se on kyseessä? Kyseessä on siis Talentistakin tuttujen Flamman ja Uniton järjestämä Circus Night. Tarkempia tietoja löytyypi täältä: https://www.facebook.com/events/124675687644958/ Taitavien ihmisten kanssa saa olla taas tekemisissä. Tulee varmasti olemaan hieno kokemus!


Tekstin seasta löytyy vanhoja keikkalookkikuvia, aah niin kauniita :D