keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Niisk

Juuri kun alkoi taas olemaan hyvä draivi päällä, niin eikös se ruvennu sitten puskemaan flunssa päälle. Ihmettelinkin ku ääni ei ollut ihan täydessä terässä eilisen Fit2Polen jälkeen, mutta ajattelin sen johtuvan vain siitä huutamisesta, jota tuolla tunnilla harrastan. Aamulla kuitenkin oli jo tukkoinen olo ja ääni oli ihan totaalisen poissa.

Salitreenit oli siis pakko jättää väliin tältä päivältä. Voimistelutunnit kävin kuitenkin ohjaamassa, sillä kuumetta tuossa vaiheessa ei vielä ollut vaan ennemminkin alilämpöä. Tuntien jälkeen suuntasinkin Pole Academylle keikkapalaveriin. Normaalistihan tuossa olis ollu nelostason tunti, mutta sinne ei ollut muitakaan ilmottautuneita eli tunti jouduttiin jokatapauksessa perumaan. On muuten melko kuumaa settiä tulossa keikkaa varten ainakin näin suunnitelmien perusteella ;)

Tänään päivän parhaat naurut tarjosi Grumpy Cat.


Tuo kissa on kyllä melkoinen tapaus. Vaikka näitä on ollut jo jonkin aikaa liikkeellä, niin kyllä näille uusille jutuillekin vaan jaksaa vielä nauraa. Ihana Grumpy Cat <3 p="">
Nyt huilaamaan ja parantelemaan tätä flunssaa pois!

tiistai 29. tammikuuta 2013

KÄÄK, musta tulee yrittäjä ... TAAS!!!

Tein pari päivää sitten päätöksen sen toiminimen perustamisen suhteen eli kyllä lähden taas siihen touhuun mukaan. Käsittelymaksun hoidin heti pois alta ja tänään sain postitettua perustamisilmoituksen. Nyt ei siis enää pakiteta vaan se on menoa nyt.

Työt sinällään pysyy samoina, mutta nyt vaan yksi välikäsi poistuu välistä ja joudun itse tekemään enemmän hommia. Siinä pitäisi jäädä myös hieman enemmän rahaa käteen. Alkuun tuota hommaa on melko paljonkin, sillä pitää ravata pankissa, vakuutusyhtiössä jne. Nyt tosin hetken aikaa pyörittelen peukaloita kun odottelen päätöstä hakemuksesta.

Tällä kertaa tuo perustamisoperaatio on varmasti paljon helpompi kuin edellisellä kerralla, sillä nyt tiedän kuinka homma toimii. Ensimmäisellä kerralla oli pää ihan sekaisin kun kaikki oli uutta, eikä tiennyt mitä kaikkea pitää hoitaa. Nyt myös osaan valmistautua siihen puhelinrumbaan, joka alkaa kun tiedot ovat menneet läpi. Kaikkea tarjotaan ja tyrkytetään.

Tänään asustelinkin taas pitkän päivän Pole Academyllä. Venyttelyssä keskityttiin niska-hartiaseutuun sekä käsiin. Choreossa kierittiin Massive Attackin Special Casesin tahtiin ja Fit2Polessa teetin kuntopiiriä. Se on kyllä harmi noilla choreo tunneilla kun tilaa on niin rajallisesti käytössä. Koko ajan joutuu väistelemään seiniä ja muita tankoja jopa yksin tehdessä saati sitten kun jokaisella tangolla on oppilas tekemässä.

Keikkaillessakin joskus joutuu taitelemaan mitä pienimmissä tiloissa. Vanhan showryhmän kanssa oli kerran keikka pienessä kahvilassa ja hyvä kun saatiin sen tanko (x-stage) mahtumaan ja siinä piti vielä mahtua 3 tyttöä samaan aikaan tanssimaan :D Kyllä tytöt vaan senkin keikan veti kunnialla! Joskus taas lava saattaa olla älyttömän iso ja yhden ihmisen pitää kyetä täyttämään isokin lava.

Loppuun jälleen hieman huumorilla varustettu, mutta taaskin täysin totuudenmukainen kuva Pole Dancing Adventuresista xD


maanantai 28. tammikuuta 2013

Huh mitä hulinaa

Olin eilen niin poikki, etten jaksanutkaan kirjoitella tänne mitään, vaikka kovasti oli tarkoitus näin tehdä. Täytyy myöntää, että nytkin mieli tekisi vain koomata, mutta jostain kuitenkin kaivoin energian tämän aloittamiseen. Loppuhan meneekin sitten hujauksessa.

Viikonloppuna pääsin tosiaan ihastelemaan upeita sirkusesityksiä Circus Ruska Festivaaleilla. Harmikseni iltaklubit jouduin missaamaan töiden takia, mutta kaikki varsinaiset esitykset kuitenkin näin. Perjantaina oli alunperin tarkoitus käydä katsomassa kaksi näytöstä, mutta me passilaiset emme mahtuneetkaan toiseen näytökseen. Jouduimme siis tyytymään vain yhteen näytökseen joka oli Hip Cirq Europ'. Alussa mukana oli lähinnä tuttuja kasvoja, mutta myöhemmin lavalle ilmestyi myös muita. Ihan mukava aloitus oli tuo esitys. Jotkin kohdat olivat ehkä puuduttavan pitkiä eli pienellä tiivistämisellä tuosta olisi ehkä saanut vieläkin paremman.

Lauantaina ensimmäisenä ohjelmassa oli Circo Aereo: Une séance peu ordinaire, jonka perjantai-iltana jouduimme jättämään väliin. Esiintyjä Jani Nuutinen oli aivan ihana hahmo. Esitys oli enemmänkin taikuutta ja ajatustenlukua ja tuollaisesta esityksestä pystyy nauttimaan täysin rinnoin, kun itse ei ymmärrä mitään. Voi vaan ihmetellä miten tuo kaikki onkaan mahdollista. Vaikka sitä tietääkin, että kaikelle on joku looginen selitys, niin oma mieli ei kykene tuota hahmottamaan kuitenkaan. Pidin todella paljon tuosta.

Toisena esityksenä oli oma ennakkosuosikki. Viime vuonna sama poppoo vakuutti ja näin myös tällä kertaa. Kyseessä oli siis Cirque Aïtal: La Piste Là. En vain pysty ymmärtämään, miten neljä ihmistä voi saada aikaiseksi tuollaisen kokonaisuuden. Huikeaa akrobatiaa, huumoria, musiikkia ... you name it. Tuossa paketissa vaan on kaikki kohdallaan. Tässä youtubepätkä kyseisestä esityksestä:



Viimeisenä esityksenä oli Patrik & Wes: Between Someonesons. Omat ennakko-odotukset ei olleen kovin korkealla, sillä jonglööraus ei ole se ykkösjuttu mulle. Vieläpä 50 min kestoinen jonkkaesitys sai jännittämään, että jaksaako tuota katsoa kunnolla edes loppuun asti. Huhheijakkaa kun tuo aika menikin todella nopeasti ja sitä katsoi ihan hypnotisoituneena tuota settiä. Ehdottomasti parasta jonkkausta, jota itse olen ikinä nähnyt. Niin synkassa tehty ja niin kekseliäitä juttuja. Ei vaan voi käsittää tuotakaan, miten tuo on saatu kasaan.

10. vuotis gaalan alkua ehdin näkemään, mutta harmikseni jouduin lähtemään kesken kaiken töihin. Oli kyllä ihan mahtavat festarit ja pakkohan tuonne on ensi vuonnakin päästä, mikäli se vielä järjestetään. Fiilis tuolla on ihan mahtava! Samaan aikaan saa huokailla kuinka upeita esityksiä tuolla on kun masistelee miksi itse ei pysty samaan :D Aika harva taitaa pystyä eli pitää vaan olla tyytyväinen omaan tekemiseen. Iso kiitos Festareiden järjestäjille ja esiintyjille (ja kaikille muille, jotka tuon ovat mahdollistaneet)!

Sitten tähän päivään. Lyhyiden yöunien jälkeen suuntasin Pole Academylle, sillä meillä oli pieni palaveri. Mun laskuttamissa tunneissa oli jotain häikkää ja lähdettiin selvittelemään kuka on laskenut väärin vai onko moka jossain muualla. Lopulta selvisi, että kumpikin meistä oli laskenut väärin ja kalenterissa kaikki oli oikein :D

Sieltä ryntäsinkin uudelle kuntosalilleni (Joo ihan mun ikioma ... NOT xD). Hankin siis köyhänä ihmisenä citydealin kautta salikortin Leidiin. Itse kuntosali oli kyllä todella pieni, varmaankin pienempi kuin pukuhuone :D Kyllähän siellä kaikki tarpeellinen oli treeniä varten, mutta kyllähän tuo paikka on enemmänkin ryhmäliikuntaa varten kuin pelkkää punttailua varten. Itse tuskin kuitenkaan kovin paljoa tulen tuota ryhmäliikuntatarjontaa käyttämään vaan keskityn siinä salin puolella treenaamiseen.

Hirvee hinkuhan mulla olis treenata kaikkea, mutta pakko se vaan on rajoittaa, jotta kroppa pysyy ehjänä. Tänään olikin taas telinevoimistelutreenit ja tänään meni onneksi jo paljon paremmin kuin viimeks. Paljon toki oli korjattavia asioita edelleen, mutta suunta on taas ylöspäin ja se riittää minulle. Melko paljon on muuten tankoilijoitakin eksynyt tuonne telinevoimisteluunkin. Tänäänkin yllätyksekseni ryhmässä oli mukana yksi ihana tanko-oppilaani. Kuulemma ihan ekoja kertoja noissa puuhissa, mutta ihan älyttömän hyvin veti tuollakin. Siellä on kyllä vahva liikuntatausta takana ja kyllähän tuo kehitys tankoilun parissakin on ollut ihan älytön.

Eiköhän tässä ollu taas ihan tarpeeks löpinää tälle illalle! Loppuun vielä yks tanssipätkä, joka saa mut hinkuumaan tanssitunneillekin ...

perjantai 25. tammikuuta 2013

Puhkipoikki

Olin eilen niin väsynyt illalla, etten jaksanut enää kirjoitella tänne mitään kun selvisin kotiin. Nyt onkin niin hektinen viikonloppu tiedossa, että taidanpa palailla astialle vasta sunnuntaina seuraavaan kerran.


Tänään nimittäin alkaa Circus Ruska Festivaali! On niin mahtavaa, että näin lähellä pääsee ihastelemaan upeita sirkusesityksiä. Viime vuonna olin ensimmäistä kertaa ja pakkohan se oli tällekin vuodelle ostaa passi, jotta pääsee katsomaan kaikki esitykset.

Tuohon päälle tulee tosiaan vielä yötyöt eli ei tarvitse hirveästi miettiä mitä sitä tekeekään. Hyvät viikonloput kaikille!

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Au mun vatsat

Olipas tuskaa yrittää nousta aamulla sängystä kun vatsat oli vaan kipeytyneet enemmän eilisestä. Maanantain voimistelutreenien voimat meni siis hyvin perille. Vähän oli kyllä vaikeuksia kun pidin lapsille alkulämmittelyitä ja venyttelyjä.

Illaksi tuo sentään vähän helpotti ja pystyin treenaamaan paremmin kuin oletin nelostunnilla. Aika hyvin sain treenattua molempia puolia, mutta kyllä loppua kohti huomas, että kyllä sitä jumittu vaan paremmalle puolelle kun sekään ei oikein meinannut onnistua. Loppuun tehtiin vielä biisin mittainen freestyle niin, ettei lattiaan saanut koskea ollenkaan. On muuten yhtä tuskaa pysyä siellä tangolla se 3,5 minuuttia kun kädet hikoo hulluna. Ei ollu kovinkaan kaunis eikä tanssillinen se freestyle vaan siellä ähistiin ja puhistiin ja tehtiin USEITA asswipeja :D Mutta en edes hipassu lattiaa, vaikka yhdessä vaiheessa olikin jo todella tukala tilanne. Jotenkin sitä kuitenkin sai vielä itsensä kasattua pienessäkin tilassa uuteen nousuun.

Olen tässä painiskellut mielessäni pistäisinkö toiminimen taas pystyyn. Olen siis aiemminkin ollut yksityinen elinkeinonharjoittaja ja koin sen olevan monella tavalla hankala. Olin onnellinen kun olin kiinteällä kuukausipalkalla töissä ja sain lopetettua tuon toiminimen. Nyt kuitenkin työni vaativat yrittäjämäisesti toimimista ja olenkin toiminut Eezy Oskin kautta. Homma on toiminut hyvin ja tuossa palvelussa on paljon hyviä puolia. Jotenkin ajattelin, että tämä yrittäjämäisyys on tässä vaiheessa vain tilapäinen vaihe, mutta kovasti on alkanut vaikuttamaan siltä, että homma tulee lähinnä kasvamaan taas.

Maksaako siis siitä, ettei itse tarvitse tehdä paperihommia sun muita mitä yrittäjyyteen kuuluu vai alkaako sitä itse hoitamaan taas nuo ja saa taas paremmin vähennykset sun muut pyörimään ja saisi pitää enemmän rahaa itsellä. Osaisiko sitä olla tällä kertaa fiksumpi ja saisi sitä rahaa jemmaan pahan päivän varalle. Edellisellä kerralla jouduin melkoiseen pulaan telottua jalkani. Ei ole nimittäin mitään halpaa hommaa olla sairaslomalla yrittäjänä. Entten tentten teelikamentten ...


Hylly muuten on ainakin toistaiseksi pysynyt nyt kasassa! Onneksi siis löytyi sopivan paksuisia liimapuutappeja. Tuo "fiksaus"tapa sopi hyvin mun laihan lompakon kanssa sillä hintaa noille tuli hurjat 2€ :D

Nyt iltapalaa nassuun ja tutimaan mahdollisimman pian!

tiistai 22. tammikuuta 2013

Voihan V****Pole

Päivän parhaat naurut sai taas Pole Academyllä. Hajoilen vieläki täällä kotona tolle. Fit2Polen kun sanoo ääneen vähän sinnepäin, niin sehän kuulosta juurikin V****Polelta xD Erittäin kuvaava nimihän tuoki tuolle tunnille on sillä kyllä siellä kuulemma meinas muutamat v***t lentää kun laitoin oppilaat pieneen jalkarääkkiin. Alkuun vähän askelkyykkykävelyitä eri tekniikoilla ja sen jälkeen vähän spaguvenytyksiä voimalla tehtynä. Mä niin rakastan tuota tuntia ja yllättävän paljon siellä oppilaitakin tuntuu käyvän edelleenkin jostain syystä :D

Venyttelytunnilla tehtiin taaksetaivutuksia ja yllätyksekseni sain kuin sainkin edelleenkin otsan jalkapohjaa vasten tässä venytyksessä. Sillä erolla tosin tehtiin, että etujalka oli myös koukussa.

kesäkuu 2012

Nuo taaksetaivutukset siis ei ole mun ykkösjuttuja ja monet tankoliikkeetkin näyttää hölmöltä tai jää kokonaan tekemättä kun tuo selkä ei oikein taivu taakse kunnolla. Alaselkähän mulla kyllä on notko ja siitä yhdestä kohdasta taipuukin taakse, mutta pyrin aina kannattamaan vatsan jotta se yksi taipuva kohta saisi tukea ja saisin taivutukset tehtyä enemmän koko selällä. Vaikeaahan tuo on kuin mikäkin kun osteopaatinkin mukaan mun nikamat on tosi tiukassa yläselässä. Askel kerrallaan kuitenkin eteenpäin myös tuossa asiassa. 

Tässä parit kumiselät joille oon ehkä hieman kateellinen:

kuvat napattu http://www.tumblr.com

Juu tiedän ettei tuo taakse taivuttelu ole "terveellistä", mutta ah kun se on niin kauniin näköistä. Aion siis jatkossakin koittaa kehittää myös tuota omaa taaksetaivutusta, mutta olen kyllä varovainen ja etenen pienin askelein kohti paremmin taipuvaa selkää.

Katsotaanpas saataisko pientä keskustelua/galluppia aikaseks. Oletteko siis kumiselkiä vai rautakankia? Onko tuollainen seläntaivuttelu kauniin näköistä vai aiheuttaako lähinnä inhotusta (ymmärrän, että monien mielestä kaikenlaiset ylitaivutukset näyttävät pahoilta)?

maanantai 21. tammikuuta 2013

Sähköä ilmassa

Tää on menny taas ihan mahdottomaks. En uskalla enään koskea hanaan tai avata mikroa yms. ilman hanskoja kun saan ihan älyttömiä säkäreitä jos paljaalla iholla kosken. Nään aina sen sinisen kipinän ja pahimmat tällit saa käden jomottamaan ihan olkapäähän asti. Onneks asustelen yksin, niin ei tarvi miettiä mitä muutki ajattelee ku puuhastelen kumihanskat kädessä kotona :D

Sain tänään käytyä siellä rautakaupassakin ja sieltä löytyi puutappeja joita ajattelin kokeilla nyt tuohon mun kaappiin. Toivottavasti kestävät sen verran painoa, että ei tarviais ruveta miettimään muita keinoja. Myyjä kyllä antoi vinkkejä hieman varmempaankin ratkaisuun, mutta siihen olis taas tarvinu porakonetta ja eihän tällaiselta sinkkunaiselta sellasta kotoa löydy. Sormet siis ristiin ja toivotaan, että nuo toimii.

Aamulla (eli aamupäivästä oikeasti) tapahtui ihme, sillä heräsin jo tuntia aiemmin kuin oli tarkoitus. Mähän siis olen erittäin aamu-uninen ja en tosiaan herää juuri koskaan ennen kellon soittoa. Yleensä jopa torkuttelen ja minulla on kolmekin kelloa soimassa, jotta varmasti herään silloin kuin pitää. Nyt pitääkin taas herätä joka päivä aikaisemmin ja aikaisemmin, jotta jaksan torstaina nousta kuudelta.

Illan telinevoikkatreenit ei kyllä menny ihan putkeen. Syömiset on ollu vähän niin ja näin ja sen kyllä tuntee heti kropassa. Päätä jomotti ja nivelet otti itteensä ihan kaikesta. Kieppi, jonka opin syksyllä, otti vain takapakkia tämän päivän treeneissä. Kyllä siellä sentäs muutamia onnistumisiakin tuli, mutta kyllä sitä vaan pitää tuon ruoan ja juomisen kanssa olla todella tarkkana, jotta treeneistäkin saa kaiken irti.

Facebookista löytyy aina näitä ihania tankoilukuvia, jotka kyllä osuu ja uppoaa aina ihan täysillä. Tässä tuorein tuttavuus. Itselläni on kyllä edelleen päiväkohtaisia eroja tuon olkanousun kanssa. Joskus menee ihan kevyesti, mutta joskus taas tuntuu älyttömän raskaalta.


Hyvää viikon alkua kaikille!

Freestyle

Ajattelinpa nyt kuitenkin julkaista tuon videon, jonka kuvasin viime torstaina. En tosiaan itse ole ollenkaan tyytyväinen tuohon vetoon, mutta ehkäpä mä joskus opin vetämään paremmin myös pelkän kameran edessä jos tajuan, että yleisöä silti löytyy, vaikkakin vain näytön kautta myöhemmin.

perjantai 18. tammikuuta 2013

Ihana talvi!

Nukuin melko pitkään tänään ja oli ihanaa kun herätessä oli jo valoisaa. Ulkona näytti aivan ihanalta, mutta oli sen verran puuhaa kotona etten ihan heti päässyt pihalle. Onneksi Pole Dance 2 tunnin ohjaus alkoi vielä valoisaan aikaan ja pääsin nauttimaan tuosta ihanasta talvi-ilmasta työmatkan ajaksi.

Mä siis poikkean monesta muusta, sillä rakastan talvea ja pakkasta. Kesän helteet taas ei ole mua varten ja pidän oikeuden purnata kesän kuumuudesta niin kauan ku muut valittaa talvella kylmyydestä. En minäkään siis tykkää palella, mutta palelulle on paljon helpompi tehdä jotain kuin hikoilulle.

Täällä kotona mulla on semmonen 15-16 asteen sisälämpötila. Toisten mielestä aivan liian kylmä, mutta hyvin täällä tarkenee kun vaan laittaa vaatetta päälle. Sama homman kun menee ulos ;) Näillä pakkasilla sisällä saattaa olla kolmekin kerrosta vaatetta päällä ja pihalle kun menee, niin toppavaatteet vielä siihen päälle. Ei muuten tarvi palella. Kotona on ainoastaan inhottavaa kun pitää suihkussa käydä ja aamulla nousta peiton alta pois. Niihin hetkiin kun pystyisi tilapäisesti lämpötilaa nostamaan, niin olisin erittäin tyytyväinen.


Purnaanpa hieman tännekin itselleni hankkimasta joululahjaostoksesta. Hankin nimittäin Daddy's Girlin ihanan pinkin toppahaalarin. Olinkin etukäteen nähnyt varoituksia vetoketjusta ja heti ensimmäisellä käyttökerralla huomasin vetoketjun olevan todella huonolaatuinen. Olin sen kanssa erittäin varovainen, mutta siitä huolimatta vetoketju meni rikki kun käytin haalaria toista kertaa. Pulitin tuosta kuitenkin sen 160€ (normaalihinta 200€) ja ihmettelen suuresti, miten tuon hintaisessa vaatteessa voi olla noin huono vetoketju ... Kaupassa josta tuon tuotteen hain on erikseen maininta, ettei rikkoutuneen vetoketjun takia ole vaihto-/palautusoikeutta. Laitoin palautetta menemään, mutta enpä ole saanut edes minkäänlaista vastausta.

En kyllä haluaisi vaihtaa tuota toisee vastaavaa, sillä todennäköisesti sekin vetoketju hajoaisi. Enkä myöskään halua palauttaa, sillä vetoketjun vaihdollahan tuostakin ihan käyttökelpoisen saa. Täytynee varmaan laittaa palautetta suoraan valmistajalle menemään kun kauppiaasta ei kuulu mitään. Mielenkiinnolla katson, miten valmistaja kommentoi asiaan. Vetoketjusta siis IIIIIIIIIIISO miinus, mutta muuten tuo on aivan ihana.

Asiasta kukkaruukkuun ... Meillä on Pole Academyllä ihan mielettömän mahtavaa porukkaa. Työkaverit ja asiakkaat/oppilaat miksi heitä nyt ikinä haluaakaan kutsua on ihan mahtavia tyyppejä. Kaikkien kanssa voi rupatella niitä näitä ja tunneillakin on tosi hyvä fiilis aina. Kuinka moni voi oikeasti sanoa nauttivansa työstään? Mä voin! Joo joo kyllä tuollakin voi välillä olla stressaavaa ym. mutta kyllä mä suurimman osan ajasta kuitenkin odotan, että pääsee taas ohjaamaan. Se on monen tekijän summa, että olen päässyt tähän tilanteeseen, mutta olen kiitollinen kaikesta!

Nyt valmistautumaan Jyväskylän reissua varten. Hyvät viikonloput kaikille!

torstai 17. tammikuuta 2013

100. postaus!

Ohhoh, huomasinpa juuri, että tämä on tämän blogin 100. postaus! Melko kauanhan tämä on pystyssä ollutkin, mutta välillä olen ollut pitkiäkin aikoja totaalisen hiljaa. Jonkinlainen merkkipaalu on siis saavutettu :)

En selvinnytkään kovin nopeasti nukkumaan eilisen päivityksen jälkeen, mutta jaksoin herätä yllättävänkin hyvin. Pole Academylle selvittyäni aloin kylläkin epäilemään olenko herännyt oikeana päivänä, sillä ensimmäisen tunnin oppilaita ei näkynyt ajoissa. Ensimmäinen oppilas saapui noin 5 minuuttia ennen tunnin alkua ja pitkään vaikuttikin, että hän saa yksityistunnin. Toinen oppilas putkahti kuitenki juuri ennen kuin ehdimme aloittamaan ja kolmaskin ryntäsi paikalle pian tämän jälkeen. Saatiin siis kuitenkin kunnon Power tunti kasaan.

Venyttelytunnilla avattiin jalkoja sivuspaguja kohti. Itselle tuo on murheenkryyni ja tuntuu etten ole pariin vuoteen kehittynyt siinä juurikaan. En kyllä ole siihen panostanutkaan erityisesti eli turha kai se on mitään erityisiä tuloksiakaan odottaa. Yksi oppilaista sai kuitenkin jalkoja enemmän auki kuin koskaan ennen ja kyllä minullekin siitä tulee todella hyvä fiilis kun huomaa muiden kehittyvän.

Kakkostason tunnilla sitten onnistuin saamaan jopa omat sisäreidet hieman helliksi. Kyllä tuon totaalilevon jälkeen vaan kaikki tuntuu taas paljon pahemmalta kropassa. Jossain vaiheessa sitä jotenkin turtuu/tottuu siihen, että kroppa on täynnä kolhuja, lihaksia kolottaa ja iho on todella arkana.

Tuntien jälkeen päätin vielä videoida tiistain koreografian itselleni muistiin ja koitinpa vetää yhden freestylevedonkin julkaistavaksi. En vain ymmärrä miksi minulle on niin kovin vaikeaa tuo kameralle esiintyminen. Yleisön edessä vedän melkein aina esitykset freestylenä ja mielestäni ihan hyvin siinä pärjäänkin, mutta kun yleisönä on pelkkä kamera, ei hommasta tule yhtään mitään. Pahoittelen siis, ette saa videomatskua tuosta vedosta. Korvikkeena tekstin seassa on "laadukkaita" kuvia PDA:n pikkujoulujen esityksestä.

Piipahdin kotona välissä ja suuntasin ratinan voimistelusaliin ohjaamaan taas noita pikkuisia. Etenkin nuo minit on melko lutusia (nyt ku ne vielä on suht. kiltisti). Kun aloittelin näitä puuhia, jännitin kovasti kuinka tulen pärjämään noiden lasten kanssa kun muuten olen ohjannut ainoastaan aikuisia. Yllättävän nopeasti sitä kuitenkin tottui myös lapsiin ja hauskaa puuhaa tuo ohjaaminen on.

Voimisteluohjauksien jälkeen piipahdin maimin ehdottamalle rautakaupalle (syyn voit lukea täältä) vain tajutakseni sen olleen turha reissu. Kauppa nimittäin oli mennyt jo kiinni reilua tuntia aikaisemmin. Huomenna siis uusi yritys. Ehdin käväisemään taas kotona, mutta pian pitikin suunnata takaisin PDA:lle stripteasetuntia ohjaamaan. On muuten melkoinen kontrasti tuossa kun paria tuntia aikaisemmin vielä ohjaa lapsia ja sitten K18 tuntia :D

Strippitunnilla veivattiin tänään peppua monella eri tavalla. Kummasti sitä saa tunnin kulumaan vain liikuttelemalla lantiota eri suuntiin ja eri tyyleillä. On muuten myös yllättävän haastavaa puuhaa. Jos epäilette, niin tulkaa rohkeasti kokeilemaan jos uskallatte ;)

Nyt sitten kunnon yöunet yhteen pötköön ja viikonloppua kohti. Lähdenkin Jyväskylään työkeikalle viikonlopuksi. Saas nähdä minkä verran on luppoaikaa. Saattaa tulla siis päivitystä johonkin tiettyyn asiaan kohdistuen mikäli ylimääräistä aikaa on, mutta jos taas työt aiheuttaa kiirettä, pidän viikonlopun suosiolla hiljaisuutta. Eiköhän huomenna kuitenkin vielä päivitystä tule ;)

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Mitä ... minäkö väsyny?

Yöunet jäi lyhyiksi, sillä nukkumaanmeno venähti ja aamulla oli aikainen herätys. Taloyhtiössämme oli nuohous klo 8 lähtien, joten oli herättävä sitä ennen. Siinä hoidin normaalit aamutoimet ja aamupalan jälkeen päätin mennä sänkyyn rapsuttelemaan kissoja. Simahdin siihen huomaamattani ja heräsin neljä tuntia myöhemmin. Onneksi ei ollut mitään tärkeää ohjelmaa tuona aikana ja töihin ehdin kuitenkin loistavasti.

Voimisteluohjauksien jälkeen suuntasinkin nokkani Pole Academylle treeneihin. Täytyy myöntää, että hieman jännitti mitä siitäkin taas tulee kun varsinaisia tankotreenejä ei ole ollut pitkään aikaan. Tangon kanssa toki olen lähes joka päivä tekemisissä suunnittelun, opettamisen ja esiintymisen parissa, mutta noissa pysyn hyvin pitälti omalla mukavuusalueellani ja kehitystä ei paljoa tapahdu.

Noissa nelostason tunneissa haastetta riittää ja pääkopalle meinaa olla hieman vaikeaa hyväksyä se, ettei ne liikkeet onnistu heti ensimmäisellä kerralla täydellisesti. Eikä edes välttämättä toisella, kolmannella tai kymmenennelläkään kerralla.

Treenit sujui paremmin kuin oletin. Yhtään "liian" helppoa liikettä tuolla ei tainnut olla, mutta osa toki on minulle helpompia kuin toiset. Huomasi taas hyvin kuinka eri liikkeet saattaa olla helpompi tai vaikeempia eri ihmisille. Liikkeet joita toiset tekee tuosta noin vaan saattavat olla minulle todella vaikeita ja toisaalta taas liikkeet, jotka on minulle helppoja saattaa tuottaa päänvaivaa muille.

Yhtenä esimerkkinä voin antaa liikkeen, jota kutsutaan illusionistiksi. Omiin vahvuuksiin kuuluu liikkeet joissa pito on jalkojen välissä ja mieluiten ihan lantion lähellä. Olen nähnyt tätä liikettä muiden tekemänä ja jotenkin ajattelin, että tämä varmaan on mulle sopiva liike ja päätin kokeilla sitä tunnilla vaikkei se varsinaiseen tuntiohjelmaan kuulunutkaan.

Kyseisessä liikkeessä tarvitaan pitoa myös kankkujen välistä (kyllä, luit oikein), joten aloin siinä käärimään hieman pidempiä shortsin lahkeita alushousujeni reunan alle. No siinä sitten vierustoveri toteaa, ettei tuu onnistumaan kun on niin paljon kangasta välissä, että he ku oli treenanneet sitä joskus aiemmin oli shortsit ollu tiellä, vaikka niitä olikin nostanut ylemmäs. Tästä varoituksesta huolimatta päätin kokeilla ja siellähän se pysyi heti ensimmäisellä yrityksellä. Tässä vielä kuva todisteena kyseisestä liikkeestä (joskin hieman sumeana, mutta eiköhän jokainen siitä sen verran selvää saa).

Illusionist

Meni kyllä heti lemppariliikkeiden listalle! Hikoilevana tosin hieman haastava, sillä kuvan ottamishetkellä hikoilin jo sen verran, että heti kuvan jälkeen oli pakko tulla alas tuosta tai muuten se alastulo olisi ollut melko holtiton.

Tunnilla tuli taas todettua myös se miksi niitä molempia puolia kannattaa treenata tasaisesti. Oli taas pari komboa joissa joutuu tekemään sekä parempaa, että huonompaa puolta sekaisin. Kyllä sitä tässä vaiheessa kiroaa, kun kukaan ei silloin patistanut minua tekemään molempia puolia kun aloitin lajia ja nykyäänkin tulee tehtyä parempaa puolta esiintyessä ja opettaessa. Alkeistunneilla kyllä pyrin demonstroimaan liikkeet molemmilta puolilta, mutta edistyneemmillä tunneilla se jää vähemmälle, sillä kaikki liikkeet eivät vielä ole demonstaatiokuosissa vielä. Treenatessa kyllä pyrin tekemään molempia puolia, vaikka se onkin todella haastavaa.

Apua, huomenna on vielä aikaisempi herätys, sillä olisi tankotunteja ohjattavana heti aamusta! Nyt loppuu siis kirjoittaminen ja koitan selvitä sänkyyn mahdollisimman pian!

tiistai 15. tammikuuta 2013

Touhukas tiistai

Sain herättyä ajoissa ja yllättävän virkeäkin olin. Oli mukava nauttia aamupäivästä kun ei ollut kiirettä mihinkään ja oli jo totaalisen hereillä. Maltoin jopa pitää näppini irti läppäristä ja puuhastelin niitä näitä melko pitkään. Tuli myös annettua erityis huomiota kissoille. Nuo kun on melko hellyydenkipeitä, niin kaikki ylimääräiset kapsutukset kelpaa kyllä aina.

Vanu oli heti skarppina kun huomasi minut ...

Eipä siinä kauaa kestänyt kun Micikin heräsi ... siitä alkoi rapsutustalkoot ...

En vissiin olis saanu lopettaa ku tuollaset katseet sain perääni :D

Suuntasin jo iltapäivästä Pole Academylle. Siellä on paljon helpompaa keskittyä tuntien suunnitteluun kuin kotona. Tiistaisin kun ei ole muita tunteja ennen omien tuntien alkuun, niin on hyvä omassa rauhassa pähkäillä siellä. Choreotunteja en pahemmin mahtuisikaan kotona kokonaisuudessaan kokeilemaan ja niitä on pakko päästä veivaamaan monta kertaa läpi saman päivän aikana ennen kuin sitä lähtee opettamaan muille.

Tiistaiaamuisin on tosiaan aina ihan jäätävässä paniikissa kun tuntuu ettei ole mitään ideoita eikä ole haisuakaan edes mihin biisiin sitä lähtisi koreota tekemään. Jotenkin ne palaset vaan loksahtaa kohdilleen ja yllättävän hyvän setin sitä saa aikaiseksi. Toki jos noita suurennuslasilla katsoisi, niin enhän minä täydellisyyden tavoittelijana mitään kelpuuttaisi. Pitää kuitenkin muistaa, että jokaista koreografiaa harjoitellaan vain yhden tunnin ajan ja se jälkeen se siirtyy koreografioiden hautausmaalle. Toisekseen niiden täytyy sopia hyvin erilaisille oppilaille. Kaikilla on todella eri lähtökohdat ja kaikille pitäisi olla haastetta ja onnistumisen tunteita.

Tuntien jälkeen heitin näköjään aivot narikkaan kun onnistuin tuhraamaan aikaa tilityksen tekemiseen ties kuinka kauan. Viimeinen tunti loppu klo 20.45 ja selvisin kotiin vasta 23.00 :D Söin kyllä rauhassa tuntien jälkeen ja kotimatkalla piipahdin lähisiwassa pikaisesti, mutta kyllä tuo tilitys kaikista eniten vei aikaa.

Pakko muuten mainita vielä asioiden tärkeysjärjestyksestä ... yksi työkaveri sairastui ja hänen tunneille luonnollisesti tarvitaan tuuraajia. Ehdin ensimmäisenä sanomaan olevani tarvittaessa käytettävissä ja olisin nuo tunnit itselleni toki saanut. Mutta eihän köyhälle raha kelpaa vaan sanoin, että jos joku muu haluaa tehdä niin saa tehdä, sillä haluan itse treenata samaan aikaan. Treenit menee siis rahan edelle, vaikkei sitä rahaa tosiaankaan ylimääräistä ole xD

Treeni-intoa vaan kaikille!

maanantai 14. tammikuuta 2013

Back in Business

Kylläpä pääsi taas vierähtämään pitkä aika edellisestä päivityksestä. Tässä on ehditty viettämään joulut ja muut juhlat ja pääsinpä nauttimaan lähes parin viikon lomastakin. Nyt kun työt on pyörähtänyt taas käyntiin, on aika kasata ne toimivat rutiinit taas kasaan. Blogin päivittämisellekin täytyy se oma paikka päiväohjelmaan saada ja tästä se lähtee taas ;)

Aloitin aamun pienellä aamukävelyllä. Täytyy koittaa saada niitä ympättyä muutamaan aamuun viikossa. Jotenkin sitä saa itsensä ihan eri tavalla käyntiin. Loman jälkeen on ollut ehkä hieman käynnistysvaikeuksia, sillä jos minulla ei ole töitä tai muita pakollisia menoja, passivoidun ihan totaalisesti. Nyt jotenkin kyllä tuntuikin, että kroppa ja mieli kaipasivatkin totaalilepoa. Nyt kuitenkin pitää saada taas homma toimimaan ja ainakin tänä aamuna tuo toteutui.

Päivä on ollut muuten erittäin mukava, mutta mun kaappini aiheuttaa kyllä päänvaivaa. Tuo kaappi on jo ties kuinka vanha ja rakenteet ei ole enään ihan parhaassa kunnossa. Hyllyt ei ole enään kovin tukevasti hyllypidikkeiden päällä vaan reunoilla on vain millin tai parin vara. Yksikin pieni virheliike ja lopputulos näyttää tältä:



Kasailin tuota muutaman kerran tänään samalla lopputuloksella ja luovutin ennen kuin hermo meni totaalisesti :D Lähdin siis kaupungille metsästämään uusia pidikkeitä jos niitä olisi löytynyt isompana, mutta tulos oli heikko. Jos joku osaa vinkata mistä saisi isompia sellaisia, niin olisin erittäin kiitollinen. Budjetti ei salli uuden kaapin hankkimista ja noiden kamppeiden säilyttäminen lattialla ei ole kovinkaan käytännöllistä etenkään tällaisessa pienessä yksiössä!

Ilta menikin taas voimisteluhallilla ohjauksien ja treenien parissa. Hallilla tuppaa edelleenkiin olemaan pientä kaaosta kun remontti on vieläkin kesken. Eihän sen pitänytkään olla ku syksyn alussa valmis ... Ohjaukset lähti rytinällä taas käyntiin ja kyllä heti pääsi työn makuun. Oli hieman levottomia muksuja nimittäin.

Omat treenit oli vielä perään ja pientä alkukankeutta oli havaittavissa, mutta yllättävän hyvin kuitenkin sujui. Paljon paremmin kuin itse oletin etukäteen. Hyvä minä siis! Keskiviikkona sitten olis vuoden ekat tankotreenit edessä. Uudet aikataulut kun sallivat osallistumisen taas 4 tason tunnille, niin tottahan toki se täytyy hyödyntää.

Saliltakin olen lusmunnut ihan luvattoman paljon ja ensi viikolla lähtee taas salitykitys käyntiin. Täytyy vaan pitää huolta myös kehonhuollosta, jottei paikat hajoa heti kättelyssä. 

Nyt suihkua kohti ja pää tyynyyn sen jälkeen. Huomista odotellessa!